Vanhat ystävät kohtaavat. Toinen kaappaa toisen syliinsä ja huikkaa: "Nyt saa kyllä jo taas halata!" Onko todellakin näin, infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä?

– Kyllä varovaisesti voi vähitellen alkaa noudattaa tavallisia tervehtimissääntöjä. Nuoremmat ihmiset, jotka tietävät koronan sairastaneensa, voivat alkaa pohtia paluuta normaaliin

Hän kuitenkin korostaa, että vaikka yhteiskunta on avautumassa, tautia on edelleen paljon liikkeellä. Siksi on tärkeää tervehtiessä muistaa riskiryhmäläiset ja ne, jotka eivät ole koronaa vielä sairastaneet.

– Heidän kanssaan meidän kaikkien tulisi olla varovaisia ja heidät huomioida.

Kättely on syvällä yhteiskunnassamme

Järvisen mukaan halaamisen ja kättelyn täytyy näinä päivinä perustua yhteiseen sopimukseen.

– Molempien pitää olla valmiita siihen. Osaamme onneksi nykyään hyvin eleillä ilmaista asian. Jos toinen näyttää varovaisuutta ja vetäytymisen merkkejä, niin silloin kosketuksesta pitäisi luopua, Järvinen sanoo.

Joskus edessä voi olla tilanne, jossa toinen päättäväisesti työntää kättään eteenpäin tervehtimistä varten. Järvisen mukaan silloin voi sanoa, ettei ole valmis kättelemään, tai antaa kyynärpäätä kädelle vastineeksi.

– Tällä hetkellä kaikki kyllä sellaisen vastauksen ymmärtävät.

Nyt kun uudenlaisiin tervehtimistapoihin on opittu, olisiko kättelystä syytä luopua kokonaan?

– Kättelyssä vaihdetaan tietysti mikrobeja ja bakteereita, mutta nykyään pestään kuitenkin käsiä melko hyvin. Itse näkisin, että kättely on niin syvällä meidän yhteiskunnassamme ja sosiaalisissa kontakteissamme, etten olisi sitä kieltämässä, Järvinen sanoo.

Hän tosin muistuttaa, että on paikkoja, joissa kättelystä on luovuttu. Esimerkiksi vuodeosastoilla ei turhaan kosketa potilaita.

Kesällä voimme elää melko normaalisti

Asko Järvinen uskoo, että tuleva kesä on aika normaali. Koronavirusinfektio tuskin on kokonaan poissa, mutta tartuntariskit ovat sen verran pienet, että valtaosa ihmisistä uskaltautuu normaalielämään.

– Meillä on rokotukset, jotka antavat sangen hyvän suojan vaikeaa tautia vastaan. Sen myötä palaamme pikkuhiljaa normaaliin elämään. Samalla meidän täytyy hyväksyä, että jotkut palaavat hieman hitaammin omat riskinsä tiedostaen.

On arvioitu, että syksyllä tulee uusi koronavirusaalto. Järvinen sanoo, että on mahdotonta ennustaa, minkälainen se on.

Varmaa on se, että emme pääse koskaan kokonaan eroon koronavirusinfektiosta.

– Tavalla tai toisella se pyörii meidän keskuudessamme. Onko se sitten tämä sama omikron vai uudet variantit, sitä on hankala sanoa. Nyt yksikään virusvariantti ei ole vielä murtanut aikaisemman taudin tai rokotuksen antamaa suojaa vaikeaa tautia vastaan.

Järvisen mukaan olemme palaamassa kohti sellaista normaalia, jossa korona on influenssan ja RS-virusinfektion kaltainen infektio. Se on hankala iäkkäille ja muuten hauraille ihmisille.

Halaatko sinä jo ystäviäsi? Kätteletkö puolituttuja? Voit keskustella aiheesta 26.4. kello 23.een asti.

Lue myös:

STM ja THL: uudet koronatartunnat kääntyneet hienoiseen laskuun – "Toivomme, että epidemiatilanteen pohja olisi saavutettu"

Kaupassa työskentelevä Enni Toivonen teki ensimmäisen maskittoman työpäivänsä puoleentoista vuoteen: "Oli tosi outoa nähdä työkavereita ilman maskia"