Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa ry luopuivat tiistaina maskisuosituksesta. Alueellisesti työnantajat voivat yhä antaa omia suosituksiaan kaupan työntekijöiden maskien käytöstä riskiarvioihinsa perustuen.
Jyväskylän Savelan S-marketin työntekijät jättivät tuolloin maskit pois.
– Olihan se helpotus työntekijöille vaikka siihen ajan myötä tottui aika hyvin, sanoo S-marketin päällikkö Jani Perälä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) poisti oman suosituksensa jo viikko sitten. Se ei kuitenkaan tuonut yhtäkkistä muutosta maskien käyttöön.
– Kevään mittaan on enemmän ja enemmän ollut asiakkaita ilman maskia, sanoo Perälä.
Nyt enää vähemmistö asiakkaista käyttää maskia. Myös kaupan henkilökuntaan kuuluva Enni Toivonen on hevi-osastolla ilman maskia ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen.
– On helpompi tehdä töitä, Toivonen sanoo.
Työpäiviä maskin kanssa Toivonen kuvailee tunkkaisiksi ja kuumiksi. Tauoilla on ollut helpottavaa ottaa maski pois ja hengittää kunnolla.
– Kaupan asiakkaista vanhemmat ihmiset käyttävät vielä maskia, muttta suurin osa on jättänyt maskin pois jo ennen suosituksen muuttumista, Toivonen kertoo.
Maskin käyttöön tottui Toivosen mukaan parissa kuukaudessa, mutta nyt on toisaalta myös outoa olla ilman.
– Nyt asiakkaat näkevät, miten hymyilee ja reagoi. Oli tosi outoa nähdä työkavereita ilman maskia ja oli erikoista tulla itsekin myymälään ilman maskia, Toivonen sanoo.
Kassojen pleksit jäävät paikalleen ja käsidesiä on tarjolla
Kassojen eteen asennettiin pandemian alussa myös pleksejä. Niistä ei olla luopumassa.
– Ne ovat tulleet jäädäkseen, ne tuovat kassatyöntekijälle vähän turvaa, arvelee Perälä.
Myös käsidesiä tarjotaan asiakkaille todennäköisesti vielä pitkään. Työnantaja voi edelleen asettaa omia suosituksia työntekijöiden maskin käytöstä.
Marianna Sippeli on menossa kauppaan maskin kanssa.
– Oman turvallisuuden takia ajattelin, että se on hyödyllistä laittaa, hän sanoo.
Sippelin mielestä olisi mukavaa, jos kaikista rajoituksista jo päästäisiin. Sen verran epävarmalta tilanne kuitenkin vielä vaikuttaa, että hän ei osaa sanoa, milloin aikoo luopua maskin käytöstä kaupassa.
Sippeli arvioi varsin monien vielä käyttävän maskia.
– Riippuu varmaan näkökulmasta, itse rekisteröin ne, jotka toimivat samalla tavalla, hän arvelee.
Suositukset vaikuttavat monen maskin käyttöön
Kauppaan menossa olleelle Pekalle ei sattunut maski tällä kertaa mukaan.
– Suositusten poistumiseen asti maski oli lähes aina mukana, Pekka sanoo.
Pekka kertoo, että korona on pohdituttanut vähemmän sen jälkeen, kun koko perhe sairasti sen alkuvuodesta melko vähäisillä oireilla.
– En tiedä, miten maskien käyttö on vaikuttanut näihin pieniin lapsiin, Pekka sanoo.
Oma reilun vuoden ikäinen lapsi on nähnyt julkisilla paikoilla lähinnä maskikasvoisia ihmisiä.
Uutista tarkennettu 22.4.2022 klo 10.45. Muutettu alussa lausetta "poistivat tiistaina maskisuosituksen" muotoon "luopuivat tiistaina maskisuosituksesta". Lisätty tarkennus, joka koskee mahdollisuutta alueellisiin suosituksiin.
Voit keskustella aiheesta tässä 23.4. kello 23 saakka.