Kasvomaskien käytön puolesta koko koronapandemian ajan puhunut HUSin infektiosairauksien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen hämmästelee yleisestä maskisuosituksesta luopumista.
Hänen mukaansa maskin käytön lopettaminen on aivan liian aikaista, koska virus leviää edelleen väestössä voimakkaasti.
– Olen huolissani siitä, että se on väärä viesti pandemiatilanteesta. Taudin ilmaantuvuus sekä sairaanhoidon kuormitus ovat olleet koko kevään korkealla tasolla. Lisäksi koronakuolemia on tapahtunut viime kuukausina ennätysmäärä, sanoo apulaisylilääkäri Ruotsalainen.
Vaikka tehohoidon kuormitus on ollut laskussa ja vakaa jo pitkään, Ruotsalainen muistuttaa, että erityisesti ikääntyneitä joutuu tällä hetkellä taudin vuoksi perusterveydenhuollon vuodeosastoille.
– Kansallisen maskisuosituksen keventämistä olisi voitu hyvin odottaa toukokuulle, jolloin epidemian on arvioitu muutenkin rauhoittuneen ja tautimäärien olevan selkeästi alhaisempia.
Eilen keskiviikkona pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti muuttaa maskisuositusta THL:n viime viikolla päivitetyn ohjeen mukaiseksi. Se tarkoittaa, että maskia käytetään pääasiassa oman harkinnan mukaan.
Maskin käytöstä voidaan kuitenkin antaa alueellisia suosituksia.
Pääkaupunkiseudulla maskin käyttöä suositellaan erityisesti oireisille ja altistuneille sekä koronatestiin matkalla oleville, kuin myös sosiaali- ja terveyspalveluissa asioiville.
Alueen koronakoordinaatioryhmä toteaa myös, että maskia käyttämällä on edelleen mahdollista suojata itseään ruuhkaisissa liikennevälineissä sekä sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
Vakava koronatauti uhkaa edelleen riskiryhmiä ja ikääntyneitä
Eeva Ruotsalainen korostaa, että erityisesti riskiryhmien ja yli 60-vuotiaiden on syytä käyttää koko Suomessa edelleen maskia, koska vakavan taudin uhka on heidän kohdallaan yhä todellinen.
– Maskityypeistä FFP-tason hengityksensuojain on aivan ylivoimainen näille ryhmille ja muillekin, jotka haluavat suojata itseään, koska sillä estetään sekä pisara- että ilmateitse leviävän koronatartunnan saamista.
Ruotsalainen suosittelee jatkamaan maskien käyttöä myös työpaikoilla, erityisesti sellaisissa palveluissa, joiden asiakaskunta on iäkästä.
– Toivon, että esimerkiksi teattereissa, oopperassa ja kaupoissa lisättäisiin asiakasturvallisuutta käyttämällä edelleen maskia ja suosittelemalla sitä myös asiakkaille.
Euroopan unionin maista Suomi ja muut Pohjoismaat ovat Ruotsalaisen mukaan lähes ainoita, jotka ovat toistaiseksi luopuneet yleisemmin maskien käytöstä. Muissa Pohjoismaissa yli 65-vuotiaiden koronataudin ilmaantuvuus ja sairaanhoidon kuormitus ovat selkeästi Suomea matalampia.
Suuri osa EU-maista suosittelee tai velvoittaa käyttämään maskia edelleen.
– Myös Yhdysvaltain tautikeskus oli keventämässä maskisuositusta huhtikuun puolivälissä, mutta he päätyivät jatkamaan sitä juuri tämän omikron-alavariantin BA.2 voimakkaan leviämisen takia toukokuulle.
Ruotsalaisen mukaan samaan aikaan, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ilmoitti yleisestä maskisuosituksesta luopumisesta, Maailman terveysjärjestö WHO korosti, että maskeja on edelleen tärkeä käyttää.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 22. huhtikuuta kello 23:een asti.
Juttua tarkennettu 21.4. kello 17:15: Muokattu pääkaupunkiseudun maskisuositusta koskevaa kohtaa niin, että maskia ei enää varsinaisesti suositella joukkoliikennevälineissä, mutta sillä voi edelleen suojata itseään.
Lue seuraavaksi:
Julkisessa liikenteessä saa taas matkustaa ilman maskia: VR luopui suosituksesta tänään, Finnairin maskipakko päättyy ensi viikon alussa
Yleinen maskisuositus päättyi pääkaupunkiseudulla – vastaisuudessa maskia on käytettävä oman harkinnan mukaan
Kaupan ala luopuu maskisuosituksesta