Koko syksyn 2018 sosiaalisessa mediassa kytenyt kapina Emmanuel Macronin politiikkaa vastaan leimahti liekkeihin 17. marraskuuta 2018.

Lähes 300 000 mielenosoittajaa oli kaduilla vaatimassa muutosta noin 2 000 tapahtumassa ympäri Ranskan.

Vain puolisentoista vuotta vallassa ollut kunnianhimoinen presidentti ajoi eteenpäin uudistuksiaan, joista kaikki eivät pitäneet.

Hän halusi muun muassa nostaa eläkeikää ja ottaa käyttöön ympäristöohjelman, jonka osana polttoaineen hintaa olisi nostettu sekä maaseututeiden nopeusrajoituksia alennettu.

Koska autoilu nousi isoon osaan kritiikissä, otettiin mielenilmausten symboliksi jokaisesta autosta löytyvät keltaiset huomioliivit.

Liivit heitti päälleen myös David Poulain, vakuutuskauppias ja yhdistysihminen Bordeaux’sta.

– Olin mukana heti ensimmäisestä mielenosoituksesta alkaen. Meitä oli suuri joukko Bordeaux’ssa, ja tunnelma oli erinomaisen hieno. Meitä oli monenlaisia ihmisiä, mutta välillämme oli solidaarisuutta ja veljeyttä.

Köyhyys ja näköalattomuus synnyttivät keltaliivit

Keltaliivien liikkeen taustalla on monien maiden tapaan Ranskaa jakava juopa kaupunkien ja maaseudun välillä.

Poliittista karttaa ei piirretä enää puolueiden mukaan, vaan maantieteellisesti, koska elinolot ja tulevaisuudenkuvat poikkeavat niin paljon maaseudulla, kaupungeissa ja niiden välissä esikaupunkialueilla.

Tällaisia välialueita ovat Lounais-Ranskassa aivan Atlantin valtameren tuntumassa olevan Bordeaux’n kehyskunnat. Pieni Lormont on yksi niistä, köyhtynyt kehyskunta, jonka pienteollisuus ja kaupat ovat kuihtuneet. Kaupungin rakennuskanta on vanhaa, ja moottoritiesilta kulkee suoraan Lormontin rapistuneen, mutta sympaattisen keskustan päältä.

Pariisin ja Bordeaux'n välinen liikenne on siis konkreettisesti jyrännyt paikan alleen. Lormont nousikin otsikoihin keltaliivien ensimmäisten mielenilmausten aikaan siksi, että tuo vilkasliikenteinen reitti laitettiin poikki.

Alueen suurimmat työnantajat olivat aikanaan satama ja naapurikunnassa Blanquefortissa ollut Fordin suuri vaihdelaatikkotehdas. Tehdas lopetettiin vuonna 2014, ja sataman toiminta hiipui jo 1970-luvulla nykyiselle varsin vaatimattomalle tasolle.

– Keltaliiviliikkeen taustalla on tyytymättömyys, joka on kerääntynyt vuosikymmenien aikana, selittää Poulain.

– Ranskan sosiaalis-taloudellinen malli ei toimi, ja samalla meillä on johtajia, jotka eivät kuuntele kansaa. Toinen tärkeä seikka on eurooppalaisuus. Johtajamme ajattelevat enemmän Eurooppaa kuin omia kansalaisiaan, Poulain jatkaa.

Polttoaineen hinta ja siihen kaavaillut korotukset olivat sitten viimeinen niitti, jotka saivat tunteet kuohumaan etenkin maaseudulla ja esikaupungeissa, missä oma auto on välttämätön liikkumiseen.

Presidentti pelästyi

Pelkät asiakysymykset eivät riittäneet sytyttämään keltaliivien mielenosoituksia. Myös presidentti Macronin olemus ja hänen reaktionsa syksyllä 2018 sosiaalisessa mediassa olleisiin tunteenpurkauksiin vaikutti asiaan.

– Macron elää omassa maailmassaan, eikä hänellä ole kosketusta ihmisten elämään. Hän vähätteli ja haukkui meitä, eikä ole sen jälkeen pitänyt lupauksiaan, Poulain sanoo.

Poulainin mukaan keltaliivien kritiikki kohdistuu Macronin ohella kaikkiin johtajiin.

– He ovat käyneet hyviä kouluja ja ovat varmasti viisaita, mutta maata ei hallita pelkällä järjellä.

Macronin rasitteena monien mielestä on myös se, että hän tuli politiikkaan ulkopuolelta. Hän oli pankkiiri, jonka sosialistipresidentti François Hollande nosti hallitukseensa talousministeriksi.

Macron ei siis ole kulkenut läpi pitkää tietä puoluekoneistossa kunnallispolitiikasta alueiden kautta Pariisiin ja siellä vähitellen lähemmäksi hallitusta.

Kun mielenosoitukset leimahtivat marraskuussa 2018, ne olivat todella rajuja – verrattavissa melkein tapahtumiin Washingtonissa viime vuoden tammikuussa, kun silloista presidenttiä Donald Trumpia tukeva vihainen väkijoukko ryntäsi sisälle Yhdysvaltain kongressitaloon.

Väkijoukko riehui Pariisissa muun muassa Riemukaarta tuhoten ja suuntasi uhoa täynnä kohti Élysée-palatsia.

Presidentillisen palatsin turvallisuudesta vastaavat miettivät jo mitä tehdä: päästää väki sisään ja evakuoida presidentti, vai koittaa pysäyttää tunkeutujat muuten. Onneksi väkijoukko saatiin padottua Concorde-aukiolle.

Poulain on väkivaltaa vastaan, mutta ymmärtää sen, että ihmiset ovat vihaisia. Jos ihmisiä ei kuunnella, täytyy tehdä jotain, mikä herättää huomiota, hän jatkaa.

– Mukaan tulleet anarkistit ovat asia erikseen. He tuhosivat [paikkoja] ja ärsyttivät poliiseja.

Poulain uskoo, että poliisit eivät puuttuneet tuhotöihin niin paljoa kuin olisi pitänyt, koska näin keltaliivien mainetta "haluttiin pilata”.

Macron joutui pian myös itse nokatusten mielenosoittajien kanssa, kun hän vieraili muutamaa viikkoa liikehdinnän alettua Puy-en-Velayn kaupungissa, Ranskan keskiosissa Auvergnessa. Keltaliivit olivat tuhonneet siellä kaupungintalon, ja palossa joutui vaaraan monia taloon paenneita virkamiehiä.

Presidentin autosaattue myös pysäytettiin ja turvamiehet joutuivat hätistelemään väkeä kauemmaksi Macronin autosta.

Vajaa viikkoa myöhemmin tästä välikohtauksesta Macron piti ensimmäisen televisiopuheensa kansalle ja koitti liennyttää tilannetta.

Mikä taltutti keltaliivit?

Pelkät myönnytykset eivät riittäneet keltaliiveille, vaan mielenosoitukset jatkuivat vuoden 2020 alkuun lauantaisin. Välillä väkeä oli enemmän, välillä vähemmän.

Mutta sitten tuli koronapandemia ja liikkumisrajoitukset, jotka lopettivat marssimisen keväällä 2020 kuin seinään.

Kun mielenosoitukset pääsivät taas jatkumaan, muuttivat ne muotoaan koronarajoituksia ja maskeja vastustavien ihmisten liikkeeksi.

– Mukana oli paljon samoja ihmisiä kuin keltaliivien toiminnassa, koska arvostelimme hallituksen ja päättäjien toimia, Poulain toteaa.

Hän uskoo, että tärkein syy keltaliivien hiipumiseen ei kuitenkaan ollut korona.

– Se oli sisäinen ristiriitaisuus. Mukana oli oikeistoa ja vasemmistoa, paljon erilaisia ihmisiä, joilla oli samankaltaisia huolia, mutta ajatukset ratkaisuista olivat aivan erilaisia.

Poulain asemoi itsensä keskelle ja koitti sovitella eri puolien välillä perustamalla yhdistyksen, joka toimi vähän aikaa keltaliivien sovittelijana.

Siellä täällä on edelleen keltaliivejä pitämässä tienposkessa mielenosoituksiaan, mutta viime lauantaina kaupunkien keskustoihin kokoontui uudenlainen, mutta osin entisten keltaliivien muodostama liike.

Nyt marssivat pettyneet Jean-Luc Mélenchonin kannattajat, jotka vihaavat Macronia eivätkä voi sietää äärioikeiston Marine Le Peniä.

Ei Macronille, ei Le Penille -liike (Ni-Macron, ni-Le Pen) haluaa yksinkertaisesti uudistaa Ranskan politiikan ja tähtää nyt kesäkuussa tulossa oleviin parlamenttivaaleihin.

David Poulain katsoo kuitenkin ensi syksyyn. Hän uskoo, että mielenosoitukset alkavat silloin uudelleen ja ovat aiempaakin laajempia sekä rajumpia.

– Tilanne ei ole muuttunut mihinkään, vaan päinvastoin. Tilanne tulee räjähtämään.

Lue myös:

Analyysi: Macron haastoi Le Peniä onnistuneesti, mutta sortui vaaliväittelyssä paikoin ylimielisyyteen

"Ilmastoepäilijä" kohtasi "ilmastotekopyhän" – Ranskan presidenttiehdokkaat olivat odotetusti eri mieltä kaikesta

Miten käy Ranskan presidentinvaaleissa? Sen saattavat tällä kertaa ratkaista suurten kaupunkien nuoret