Perinteistä pääsiäisen suurteosta, Matteus-passiota on tänä pääsiäisenä esitetty eri puolilla Suomea.
Suomen suurin poikakuoro, Cantores Minores esiintyi pääsiäisenä yhdessä Suomen barokkiorkesterin ja solistien kanssa. Helsingin tuomiokirkko tuli täyteen kuulijoita.
– Paratiisitunnelma. Tätä on odotettu. On kuin elämä alkaisi uudestaan, toteaa Cantores Minores -poikakuoron taiteellinen johtaja Hannu Norjanen.
Koronarajoitusten takia kuoro ei ole päässyt laulamaan teosta yleisön edessä pitkään aikaan. Edellisestä Matteus-passiosta on jo useampi vuosi.
13-vuotias kuorolainen, Topias Maijala iloitsee, kun enää ei tarvitse laulaa maski kasvoilla.
– Maski vaikeutti laulamista, eikä ääni kuulunut hyvin maskin takaa.
20-vuotias Joonatan Pylkkönen sanoo kaivanneensa yleisöä.
– Nyt tuntuu hienolta. Olen todella odottanut, että pääsen esiintymään.
Matteus-passio on Johann Sebastian Bachin (1685–1750) sävellys. Se esitettiin ensimmäisen kerran Leipzigissa Saksassa 1720-luvulla.
Yli kolmetuntinen suurteos kuuluu perinteisesti kuorojen ja orkestereiden pääsiäisohjelmistoon.
Esiintyjille se on jo kestonsa takia haasteellinen. Lisäksi kuorolaisen on kyettävä nopeasti eläytymään erilaisiin tunnetiloihin.
Teos kertoo pääsiäisen tapahtumista ja seuraa Jeesuksen ristin tietä. Hannu Norjasesta se on edelleen, ja etenkin nyt, ajankohtainen teos.
– Sen musiikki ja tunteet ovat yleismaailmallisia ja inhimillisiä. Se on upea ja syvällinen teos, joka kuvaa kärsimystä ja tuskaa, mutta siinä on myös toivo paremmasta huomisesta.
– Matteus-passio on musiikkia, joka antaa meille toivoa, Norjanen lisää.
Kuorolaisilta vaaditaan intoa ja sävelkorvaa
70-vuotias Cantores Minores on esiintynyt eri puolilla maailmaa.
Se on useita kertoja palkittu Suomen suurin poikakuoro. Vuosien varrella kuoron riveissä on laulanut yli 3000 poikaa ja nuorta miestä.
Kuoron koulutusryhmiin valitaan laulajia kolme kertaa vuodessa järjestettävissä pääsykokeissa. Valitujen on oltava valmiita ahkeraan harjoitteluun useita kertoja viikossa.
– Tärkeinä on into laulaa ja hyvä motivaatio. Tietysti laulajalta vaaditaan myös sävelkorvaa, Norjanen sanoo.
Topias Maijala on ollut kuorossa 5,5 vuotta.
– Parasta on laulaminen, kaverit ja matkustaminen kuoron kanssa, hän sanoo.
Joonatan Pylkkönen on ollut Cantores Minoresissa 7-vuotiaasta.
– Musiikki ja nautinto siitä, että teemme kaunista taidetta, ovat pitäneet minut mukana kuorossa jo 13 vuotta.
Monelle kuoro on ollut ponnahduslauta ammattiin. Pylkkönen paljastaa haaveilevansa oopperalavoista.
– Haaveena olisi joskus päästä laulamaan oopperassa Suomessa ja Keski-Euroopassa. Se olisi sellainen kevyt pikku tavoite, hän sanoo ja nauraa.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 19.4. klo 23:een asti.
Lue myös: Marjukka Riihimäki on suomalaisen kuorolaulun legenda, mutta yksi asia jaksaa järkyttää: se, miten monen laulutaito on lytätty jo koulussa