Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on poistanut yleisen maskisuosituksen. THL perustelee päätöstään sillä, että tällä hetkellä koko väestön tasolla maskien käyttö ei yksittäisenä laajanakaan toimena estä koronaviruksen leviämistä.
Alueilla voi kuitenkin olla voimassa paikallisia maskisuosituksia.
THL:n muuttuneesta linjauksesta huolimatta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on edelleen voimassa laaja maskisuositus, Helsingin kaupunki tiedottaa.
Pääkaupunkiseudulla maskin käyttöä suositellaan kaikille 12 vuotta täyttäneille rokotussuojasta riippumatta, kun oleskellaan julkisissa sisätiloissa tai kuljetaan liikennevälineissä, joissa on muita ihmisiä.
Maskia suositellaan käytettäväksi myös koulutiloissa kuudennesta luokasta eteenpäin.
Myös Tays on kertonut, että Pirkanmaalla on edelleen käytössä alueellinen maskisuositus. Suositus on voimassa siihen asti, kunnes alueellinen pandemiaohjausryhmä sen poistaa.
THL suosittelee maskin käyttöä myös koko maassa tästä eteenkin päin julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä koronatestiin tai koronan hoitoon hakeutuessa, hengitystieoireiden kanssa kodin ulkopuolella liikkuessa sekä koronavirukselle altistuneille henkilöille, joiden on välttämätöntä liikkua kodin ulkopuolella.
Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.
THL:n suosituksen päivitys ei koske myöskään työpaikkoja ja työskentelytilanteita, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen. Näistä vastaa työnantaja ja ohjeistaa Työterveyslaitos.
Myös sosiaali- ja terveydenhuollossa on omat suosituksensa ja ohjeensa suojainten käytöstä.
THL muistuttaa, että suosituksen päivityksestä huolimatta jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.
– Erityisesti rokottamattomien 12 vuotta täyttäneiden sekä kaikkien, joilla on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista riippumatta, kannattaa harkita sellaisen maskin käyttöä, joka suojaa myös kantajaansa tehokkaasti, sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve.
Juttua korjattu 14.4. klo 21.28 Jutun otsikossa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että maskisuositus poistuu käytöstä pääkaupunkiseutua lukuunottamatta. Muillakin alueilla voi kuitenkin olla voimassa paikallisia maskisuosituksia.