Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Varovastikin arvioiden yli puolitoista miljoonaa suomalaista on muuttanut mieltään Natosta. Etenkin sosiaalisen median keskustelukerhot ovat yhtäkkiä täynnä ikiaikaisia liittoutumisen kannattajia.
Muutos hämmentää, ja eniten se hämmentää niitä, jotka olivat olleet oikeasti Nato-mielisiä jo pitkään.
Tämän joukon tunnot puki sanoiksi järvenpääläinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja Riku Salmivuori Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan 7. huhtikuuta:
”Tuntuu kuin olisi herätysjuhlissa. Kaikki julistavat yhteen ääneen Naton kannatustaan ja toistelevat toisilleen, miten olisi pitänyt liittyä jo eilen.”
Salmivuori ei ilkkunut takinkääntäjiä vaan halusi ilmaista huolta tulevasta.
Kun mielipide jossain näin perustavanlaatuisessa asiassa heilahtaa näin dramaattisesti, niin mikä estää sitä muuttumasta taas toiseen suuntaan yhtä äkillisesti, kun jotain muuta järkyttävää tapahtuu maailmassa?
Ajatellaanpa vain vaikka mahdollisuutta, että Donald Trump palaa Yhdysvaltojen presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa. Kenties 75 prosenttia väestä taas alkaa käyttäytyä kuin olisi koko ajan kuulunut siihen 12 prosenttiin, joka vastusti Natoa huhtikuussa 2022.
Tuntuu, että nyt kansa vie edustajiaan. Suomalaiset kansanedustajat näet ovat tasaisena virtana liukuneet liittoutumisen kannalle mielipidekyselyjen imussa. Ensimmäinen Nato-kannattaja perinteisesti liittoutumattomuutta tukeneen vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä ilmoittautui tiistaina 12. huhtikuuta.
Muutakin mielenkiintoista liikkumista on nähty. Kauan läntisen ratkaisun puolesta puhunut kokoomuslainen ex-pääministeri Alexander Stubb kerkesi reilu kuukausi sitten sanoa näin: ”Nyt ei ole aika liittyä Natoon. Palovakuutusta ei kannata ostaa, kun palo on jo syttynyt.”
Oli maaliskuun alkuviikko, ja kansalaismielipide oli jo tehnyt historiallisen käänteensä. Ylen mittauksessa kyllä-puoli oli noussut yli 50 prosenttiin. Nykyinen EU-professori Stubb oli merkillisesti hetken aikaa vähemmän Nato-intoinen kuin kansa.
Sittemmin hän on taas ollut entisellään ja arvioinut hakemuksen lähtevän kesään mennessä.
Kävikö siis niin, että Suomen Nato-liittoutuminen ei ratkennut Putinin Venäjän hyökätessä Ukrainaan ja suomalaisten järkyttyessä siitä – vaan siinä vaiheessa, kun päättäjillemme ilmeni Ukrainan pystyvän puolustautumaan niin hyvin, että Venäjällä ei olisi järkeä eikä voimavaroja lähteä samaan aikaan operoimaan toisella rintamalla Suomea vastaan.
Vakuutusvertausta jatkaen: tulipalo näytti sittenkin pysyvän tuhansien kilometrien päässä, ja vakuutuksen ottamisesta tuli meille jälleen varteenotettava vaihtoehto.
Suomen natoutumisen lopullinen historia kirjoitetaan joskus myöhemmin. Jotenkin vain soisi, ettei tarinan pääsisältönä olisi some-aikakauden joukkohysteerinen reaktio. Eli että kiihdyksissä päätettiin sitoutua kollektiivisiin turvatakuisiin – kun ensin oli kieltäydytty tekemästä päätöstä ajan kanssa ja faktapohjalta.
Ajan kanssa ja faktapohjalta päättäminen olisi pitänyt sisällään kansanäänestyksen. Juuri niin kuin tasavallan presidentti Sauli Niinistö selvästi pitkään ajatteli.
Nyt kansanäänestystä ei haluta. Kuukauden ajan voimassa ollut galluptilanne korvaa sen.
Käydyssä keskustelussa on nyt argumentoitu (aivan oikein), ettei Nato-maanakaan Suomen tarvitse ottaa alueelleen vieraita tukikohtia tai ydinaseita. Takavuosina näin puhuvat leimattiin haihatteleviksi ellei peräti Nato-kiimaisiksi.
Samat faktat, joiden lausumisesta sai vielä hetki sitten pilkkaa osakseen, ovat nyt niin sanottuja ainoita totuuksia. Kaiken päälle puheisiin on hiipinyt suoranaisen sotaista retoriikkaa, kun rauhan säilymisen puolestahan tässä pitäisi tehdä töitä. Ja Ukrainan tapauksessa rauhan palauttamisen puolesta.
Aivan äskettäin on sentään luvattu huomata myös Nato-jäsenyyden riskit ja rasitteet.
Tämänhetkinen Nato-myönteisyys on reaktiota Vladimir Putinin johtaman Venäjän saatanalliseen julmuuteen.
Suomalaisten aiempi Nato-kielteisyys on puolestaan ollut vastenmielisyyttä Yhdysvaltoja kohtaan.
Sekään ei ole ollut ihan loogista ajattelua. Yhdysvallat on toki Naton suurin ja tärkein jäsenvaltio, mutta Naton ydintehtävä on Euroopan turvallisuuden varmistaminen ja Natossa tärkeimmät päätökset tehdään jäsenmaiden yksimielisyyden ehdoilla, hienostuneesti sanottuna hallitustenvälisesti.
Mutta muistaa sopii sekin, että kuolemanrangaistusta ylläpitävä Yhdysvallat ei voisi ihmisoikeuksien puutteellisuuden takia koskaan liittyä Euroopan unioniin, vaikka se sijaitsisi maanosassamme. Natossa on siis muutakin meidän arvoillemme osin vierasta porukkaa kuin Turkki.
Sokkimuutos mielipideilmastossa selitetään sillä, että maailma yhtäkkiä muuttui kokonaan 24. helmikuuta.
Ei maailma muuttunut. Me ehkä huomasimme muutoksen, joka oli jo tapahtunut.
Nato-keskustelu oli Suomessa 25 vuoden ajan vähäistä mutta heikkotasoista. Nyt se on runsasta ja sillä on – jos kauniisti sanotaan – edelleen tilaa kehittyä.
Tällä vauhdilla Suomelle jää esimerkiksi aivan liian vähän aikaa muodostaa tuleva Nato-politiikkansa. Liittyessämme meidän olisi hyvä tietää, miten haluamme toimia Naton sisällä ja kehittää sitä – eikä vain hakea turvaa vaaran hetkellä.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on 1990-luvulta lähtien natottunut pirkanmaalainen journalisti ja tietokirjailija.
Voit keskustella kolumnista 15.4. klo 23.00 asti.