Koronaepidemia voi olla rauhoittumassa Varsinais-Suomessa, arvioi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.
Koronakoordinaatioryhmä muistuttaa kuitenkin, että hoitajalakon takia koronatestaus on sairaanhoitopiirissä tauolla, eikä todellisia lukemia tiedetä.
– Epidemia kääntyi havaittavaan laskuun jo ennen työtaistelua, ja lisäksi uusien koronavirusinfektioon liittyvien sairaalahoitojaksojen määrä on TYKSissä vähentynyt jo kolmen viikon ajan. Näyttää siltä, että tilanne on rauhoittumassa, Turun yliopistollisen keskussairaalan infektiolääkäri Harri Marttila sanoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.
Sairaalakuormitus keventynyt
Koronaepidemian huippu saavutettiin tiedotteen mukaan maaliskuun loppupuolella.
– Vaikka epidemian huippu on ohitettu, tartuntoja on silti paljon liikkeellä. Tuorein positiivisuusprosentti koronatesteistä Varsinais-Suomessa on 51 prosenttia, sairaanhoitopiiri kirjoittaa.
Sairaalakuormitus on kuitenkin keventynyt. Tällä hetkellä TYKSissä on 26 koronapotilasta, joista alle viisi tehohoidossa. Potilaista 21:llä koronavirusinfektio oli ensisijainen syy sairaalahoidolle.
– Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa paljon koronaviruspotilaita, Varsinais-Suomessa heitä on noin 40.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin.