SDP:n Satakunnan piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen pitää järkevänä, että mahdollinen päätös Suomen Nato-jäsenyydestä tehtäisiin kuluvan kevään ja kesän aikana.

Mahdollinen jäsenhakemus vaatii Lehtosen mielestä tarkkaa harkintaa ja Suomen roolin miettimistä.

– Oma kantani on aiemmin ollut hyvin neutraali. Käsi on ehkä hiukan enemmän siirtynyt napin päälle, mutta vielä en lähtisi nappia painamaan, Lehtonen muotoilee.

Keskustelu tärkeä käydä lähiaikoina

Pääministeripuolue SDP:n kannalla on suuri merkitys Suomen Nato-linjalle.

SDP:n kynnystä Natoon pyrkimiselle madaltaa se, että sen sisarpuolueet Saksassa, Tanskassa ja Norjassa ovat olleet pitkään Naton kannalla. Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden hakeminen on tällä hetkellä keskusteluissa uutisissa ja kansalaisten keskuudessa.

Sen takia Harri Lehtonen pitää loogisena, että ratkaisu tehtäisiin kuluvan kevään ja kesän aikana.

– Asia on noussut keihäänkärjeksi ja keskusteluaiheeksi myös ruohonjuuritasolla. Ehkä tällä erää olisi aika hyvä käydä keskustelu tämän kevään aikana.

Suomi ja Ruotsi yhdessä?

Julkisuudessa on keskusteltu paljon myös siitä, pitäisikö Suomen ja Ruotsin hakea Naton jäsenyyttä yhdessä tai yhtä aikaa.

– Lähtisin siitä, että sinivalkoinen Suomi tehköön oman ratkaisunsa. Päätös koskee Suomea valta- ja kansakuntana, joten Suomen päätös olkoon tämä, Harri Lehtonen sanoo.

Pääministeri Sanna Marinin mukaan SDP tekee arvion turvallisuustilanteen muutoksesta ja Nato-kannasta ylimääräisessä puoluevaltuuston kokouksessa kevään aikana. Tätä ennen Marin kertoo myös oman kantansa.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.