Kainuun matkailu pärjäsi kolmanneksi parhaiten suhteessa asukaslukuun vuonna 2020 TEM:n matkailutilinpidon lukujen mukaan. Koko maassa asukasta kohden laskettu matkailukysyntä laski 2 943 eurosta 1 748 euroon vuonna 2020, mutta Kainuussa oli koko maan keskiarvoa korkeampi luku, eli 2 838 euroa.

Kainuun matkailukysyntä supistui Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan jälkeen maakunnista vähiten. Kysyntä väheni 11 prosenttia eli 25 miljoonaa euroa.

Supistuminen selittyy ulkomailta matkaamisen vähenemisellä, se väheni Kainuussa 62 prosenttia.

Pandemian aikana Suomen matkailussa tapahtui rakenteellinen muutos. Tilastokeskuksen mukaan matkailukysyntä väheni eniten maakunnissa, joissa kansainvälisen matkailun merkitys oli suurin kuten Uudellamaalla Helsingissä ja Lapissa. Vähiten kysyntä supistui maakunnissa, joissa ei ole suuria kaupunkeja, kuten Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.