Näyttelijä Ilmari Saarelainen, 77, ei vastaa tekstiviesteihin. Tämän sai huomata Yle Perjantai -ohjelman juontaja Sean Ricks, kun vastausta ei kuulunut.

– En osaa. Se on mutkallista. Olen kyllä vähän aikaa sitten oppinut lähettämään tekstiviestin jollekulle. Toivottavasti hän lukee sen, Saarelainen heittää.

Saarelainen nähdään Ricksin vieraana Yle Perjantain jaksossa Milloin minusta tulee vanha? Digitaidot saattavat vanhemmalla väestönosalla olla hieman hakusessa, ja siitä Saarelainen on oiva esimerkki.

Hän ei kuitenkaan hämäänny, vaikka muun muassa älylaitteet, tekstiviestit ja internet ovat muodostuneet käsittämättömäksi alueeksi. Ilmankin pärjää.

– Minä katson televisiouutiset. Olen ajan hermolla koko ajan.

Komedialegenda muistetaan erityisesti vuosina 1978–1980 esitetystä suositusta televisiosarjasta Tankki täyteen, jossa hän esitti Juhana Viléniä. Vuonna 2010 Tampereen Työväenteatterissa kantaesityksensä saanut yhden miehen näytelmä Parasta ennen pyörii edelleen, mutta koronapandemia aiheutti siihen pitkän tauon.

– Kaksi vuotta ilman mitään esiintymismahdollisuuksia teki selväksi, että olen nauttinut tästä ammatista, Saarelainen toteaa.

– Korona-aika ei vanhentanut minua, vaan se nujersi minut. Tuntui siltä, että kaikki on desinfioitu. Mietimme kotona rouvan kanssa, että mennäänkö tänään olohuoneeseen. Päätimme, että ei tänään, säästetään se seikkailu huomiseen.

Oppinut armeliaammaksi ikääntymisen myötä

Vanhenemisen ikävimpiä puolia Saarelaiselle ovat olleet tärkeiden ihmisten menetykset. Saarelainen ei pelkää kuolemaa, mutta kertoo ihmetelleensä viimeksi eilen, mitä hän vielä täällä heiluu, kun niin moni on joutunut lähtemään.

– Teatterista tulee toinen perhe. Kun sieltä napsitaan pois ihmisiä, jotka olivat tärkeitä ja luottoihmisiä jo ihan töiden suorittamisen kannalta... Saarelainen miettii.

Vanhaksi Saarelainen ei kuitenkaan tunnustaudu, vaan pitää itseään edelleen kelpo "adoniksena". Vanhuus on hänen mukaansa tullut, kun huomaa, ettei enää itse pääse vessaan ja joku muu huolehtii ruumiintoiminnoista. Ajatus on murheellinen.

Joitakin vanhenemisen merkkejä kuitenkin on jo nähtävissä, kuten kullankeltaisesta harmaaksi muuttunut "rakkauden raanu" eli rintakarvoitus.

– Ja tähän rupesi kertymään tällaista, että minä en uppoa koskaan. Kellun kuin rasvahelmi siskonmakkarasopan päällä, Saarelainen sanoo ja osoittaa vyötäröään.

– Ja sukurasite on, että polvista alaspäin jalat ovat kuin Vichy-vettä. Kävelen, mutta ne suhisevat. Se on vanhuuden merkki, luulen.

Saarelainen on huomannut yhden hyvänkin puolen ikääntymisessä.

– Sitä on ruvennut olemaan itselleen armeliaampi. Kun pedaalit toimivat eikä ole kamalan kipeä koko ajan, elämä näyttää osittain elämältä ja ruoka maistuu, kun erottaa homejuuston kananmunasta... silloin elämässä on hyvät puolensa.

Katso koko jakso heti Areenassa:

Jakso nähdään tänään perjantaina 8.4. klo 21.05 Yle TV1:llä.

Lisää aiheesta:

Seppo Pohja, 69, auttaa vapaaehtoisena muita senioreita kun salasanat on hukattu ja älypuhelin ei toimi: “Ihmiset hakevat apua itku kurkussa”