Päijät-Soten koronayhteistyöryhmä esittää maskisuosituksesta luopumista alueen peruskouluissa.

Koronaepidemia jatkuu yhä laajana myös Päijät-Hämeessä ja koronapotilaiden määrä sairaalahoidossa on pysynyt korkeana useiden viikkojen ajan.

Yleisestä maskisuosituksesta ylä- ja alakouluissa kuitenkin luovutaan, mutta maskia voi yhä käyttää oman harkinnan mukaan. Toisen asteen koulutuksessa eli lukioissa ja ammattikouluissa maskisuositus on edelleen voimassa.

Päijät-Sote muistuttaa, että maakunnassa on myös voimassa muutoin laaja maskisuositus. Koronayhteistyöryhmän arvion mukaan Päijät-Hämeessä yli puolet väestöstä on sairastanut omikronin.

Epidemiatilanne on Päijät-Soten mukaan sairaalakuormituksen osalta ollut viime viikot poikkeuksellisen hankala.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.