HUSissa arvioidaan, että terveydenhuollon henkilöstön sairauspoissaolot ovat omikronaallon takia koronapandemian korkeimmat.
Viimeksi sairauspoissaoloja oli HUSissa erityisen paljon joulu-tammikuussa, kun omikronin BA.1-alavariantti levisi Suomeen.
– Tämän toistuminen voi kertoa siitä, että osa ei kohdannut varianttia vielä alkuvuodesta tai osa kohtaa variantin toiseen kertaan, kertoo HUSin infektiosairauksien apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
Sairauspoissaoloja paikataan HUSissa normaalitavan mukaisesti sijaisilla. Potilaiden hoito ei ole Ruotsalaisen mukaan poissaolojen vuoksi vaarantunut. Huomenna alkava hoitajien lakko tuottaa haasteita.
– Lakko voi vaikuttaa joihinkin yksikköihin merkittävästikin, Ruotsalainen arvioi.
Sairastuvuuden kasvu henkilöstössä johtuu Ruotsalaisen mukaan herkästi tarttuvan BA.2-alavariantin yleistymisestä. Hänen mukaansa näyttää siltä, että muunnos läpäisee rokotussuojan esimerkiksi perheissä tapahtuvan pitkäkestoisen altistuksen seurauksena.
HUSin henkilöstöstä täyden rokotussarjan on saanut yli 95 prosenttia.
Lue lisää:
Johtajaylilääkäreiltä vakava varoitus hoitajalakosta: suojelutyön määrä riittämätön, potilaita voi menehtyä
HUSissa perutaan lähes kaikki kiireetön hoito hoitajalakon ajaksi
Koronan voi välttää vain vetäytymällä autiolle saarelle, sanoo johtajaylilääkäri – tartuntojen todellista määrää ei tiedä kukaan