Kainuussa todetaan edelleen runsaasti koronatartuntoja. Viime viikolla Kainuussa tilastoitiin 990 koronatartuntaa, vaikka testauskäytäntöjä on muutettu kotitestausta painottavaksi.
Kainuun sotesta kerrotaan, etteivät terveydenhuollon tietoon tulleet tartunnat kuvaa enää todellista epidemiatilannetta, joten todellinen lukema voi olla huomattavasti korkeampi.
Terveydenhuollossa testejä otettiin viime viikolla 2 594, joista positiivisia oli 38 prosenttia. Soten mukaan koronaviruksen ilmaantuvuutta ja tartuntariskiä on edelleen pidettävä merkittävänä.
Kainuun keskussairaalassa on ollut tarkkailtavana tai osastohoidossa päivittäin 5–10 koronapotilasta. Sote valmistautuu tarvittaessa avaamaan erillisen koronapotilaiden hoitoon keskittyvän osastosiiven.
Kainuun sote on tehostanut valmiuttaan ja valmistautuu tarvittaessa supistamaan kiireettömiä toimintoja, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön poissaolot samaan aikaan hoitajajärjestöjen työtaistelutoimien kanssa vaikeuttavat edelleen palveluita.
Kainuussa koronaviestinnässä on siirrytty kansallisen viestinnän tapaan viikoittaiseen raportointiin. Koronatilanteesta tiedotetaan aina keskiviikkoisin, ellei tilanne merkittävästi muutu.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.