"Ei tehty tätäkään ajoissa", lukee Joensuun yhteiskoulun lukion abiturienttien tekemässä penkkariauton lakanassa. Viesti lakanalla on selvä.
– Lukion aikana asiat ovat jääneet vähän viime tinkaan ja tämäkin jäi toiseksi viimeiseen päivään, kertoo lukion abi Pinja Puruskainen.
– Lukioaikana on koettu juuri sitä, että asiat ovat jääneet viime tippaan ja on ollut vähän laiskaa tekemistä. Lukio on ollut hauskaa aikaa, kertoo Minja Toropainen.
Yhdessä lakanassa lukee, että "sataprosenttisesti kaikki lähtee hehkuille."
Koronan myötä baarit ja ravintolat eivät ole olleet samalla tavalla auki. Sillä viestitään myös sitä, että keskiviikkoisin ja sunnuntaisin baareissa on hehkut eli halvemmat hinnat.
– Opiskelijoillakin on sitten rahaa juoda, sanoo Pinja Puruskainen.
Ei koronaa eikä Ukrainan sotaa: "Se on pelottava asia"
Korona tai Ukrainan sota eivät lakanoiden teksteissä näy.
Abit ovat halunneet unohtaa penkkareissa pandemian, koska penkkarit ovat niin iloinen asia.
– Korona on ollut sinänsä vähän surullinen asia lukion aikana, kun se on niin paljon vaikuttanut kaikkeen. Ei koronaa halunnut muistella, mutta jos me nyt tehtäisiin joku lakana siihen liittyen, niin olisi kiva, sanoo Pinja Puruskainen.
Lukiota ja siihen liittyviä hyviä kokemuksia halutaan muistella lämmöllä, vaikka korona on vaikuttanut koulun arkeen esimerkiksi etäopiskeluna. Lisäksi se näkyi niin, että esimerkiksi vanhojen tanssit järjestettiin ilman yleisöä.
– Kyllä ne vanhat olivat silti hyvä kokemus, kertoo Minja Toropainen.
Myöskään Ukrainan sota ei lakanoissa näy, koska se on abien mielestä niin arka aihe, eikä kukaan ajattele sodasta hyvää.
– En usko, että kukaan haluaa ottaa siihen kantaa. Jos siitä vitsin kautta yrittäisi kertoa, ettei kukaan pahoita mieltään, Minja Toropainen sanoo.
– Se on vähän jopa pelottava asia. Ei ole mitään positiivista sanottavaa siitä, lisää Pinja Poruskainen.
Huippua päästä penkkareihin
Abiturientti Hanna Räty kertoo, että lakanoiden tekstit kytkeytyvät lukionsisäiseen vitsin heittoon.
– Yleisesti varmaan aika moneen asiaan voi samaistua koko Suomessa. Ei pelkästään meidän ikäluokka, sanoo Tiia Romppanen.
Hanna Räty sanoo, että teksteissä näkyy väsymys koronaan.
– Ehkä monella on taipumus jättää asiat viime tinkaan niin kuin meillä tässä, Räty sanoo.
Penkkarien järjestämisajankohta vaihtelee Suomessa kaupungeittain. Joensuussa ne järjestetään torstaina 31. maaliskuuta. Osassa kaupunkeja penkkarit on jo pidetty, kun taas osassa ne on siirretty maaliskuun loppuun tai huhtikuulle.
– Tämä on ihan huippua, että päästään parin vuoden tauon jälkeen pitämään tällaisia isoja tapahtumia. Nämä ovat isoja perinteitä lukiossa, Räty sanoo.
Abit ovat myös lähdössä ensi viikolla abiristeilylle.
– Se perinne ei ole hävinnyt, sanoo Hanna Räty.
Epävarmuutta tulevaisuudesta
Tiia Romppanen ja Hanna Räty kertovat, että tulevaisuus ja siihen liittyvä epävarmuus huolestuttavat. Kouluun hakeminen tuntuu isolta jutulta.
– Moni ei varmasti tiedä vielä, mitä opiskella tai mikä haluaa olla isona. Se tuo semmoisen tunteen, että "apua, muut lähtevät opiskelemaan ja minä jään tänne," sanoo Hanna Räty.
Kilpailu opiskelupaikoista on kovaa.
– Tuntuu, että pitäisi saada L:n ja E:n paperit, että pääsee kouluun. Onneksi on myös muita reittejä, miten opiskelemaan pääsee, Räty tietää.
Romppanen pitää sitä surullisena asiana, jos ei pääse minnekään kouluun. Hän on kuitenkin optimistinen siitä, että jotakin muitakin juttuja löytyy.
– Kaikella on varmaan tarkoitus.
Eskapismia penkkareiden aikana
Tessa Turpeinen piirsi abilakanaan apinan, sanaleikin abi, apina.
– Mietin, että kun apina on iloinen eläinhahmo, niin se viestii juuri sellaista penkkari-iloa, kun pääsee vihdoinkin pois lukiosta. Ei ollut mitään diippiä tässä.
Turpeinen lisää, että korona tai sota eivät sovi penkkareiden niin sanottuun riemuteemaan edes huumorimielessä.
– Monen mielen päällä on nyt niin raskaita teemoja ja aiheita, eikä haluta ajatella sotaa, niin penkkarien aikana voi harrastaa eskapismia.
Voit keskustella aiheesta 1.4. klo 23:een asti.
Lue myös:
Korona siirtää jo toistamiseen penkkareita ja vanhojentansseja ympäri maata – opiskelijat pääsevät juhlimaan vasta keväämmällä