Sairaanhoidon kuormitus koronaviruksen vuoksi on kasvanut Soiten alueella.

Keskussairaalassa on hoidossa 19 koronaviruspotilasta, tehohoidossa ei ole koronapotilaita. Viime viikolla sairaalahoitoa tarvitsi 13 koronapotilasta

Myös koronakuolemien määrä on edellisviikkoisesta noussut yhdellä, korona-aikana Soiten alueella on kirjattu 15 koronaan liittyvää kuolemaa.

Viime viikolla todettiin 1129 uutta tartuntaa Soiten testauksessa. Kahden viikon aikana niitä todettiin 2241. Kumpikin luku on noussut viimeviikkoisesta. Koronan ilmaantuvuus on sekin noussut ja on nyt 2895 /100 000 asukasta.

Soite ohjeistaa, että koronavirusta liikkuu alueella nyt paljon ja on syytä noudattaa koronaviruksen hygieniasuosituksia sekä käydä ottamassa rokote.

Jos on koronavirusepäily, ensisijaisesti suositellaan kotitestausta. Soiten testiin ei ole syytä hakeutua lievissä oireissa.

Jos koronatesti on positiivinen, kotona sairastavan eristysaika on 5 vuorokautta näytteenottopäivästä laskien, jolloin näytteenottopäivä on nollapäivä.

Soiten infektioiden torjuntayksikkö ei enää kirjoita A-todistusta työnantajalle tartuntatautipäivärahaa varten. Sellaisen voi pyytää työterveydestä tai terveyskeskuksesta. Niistä voi myös pelkällä yhteydenotolla saada viiden päivän sairasloman koronan vuoksi.

Lue täältä tuoreimmat uutiset koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla