Ainakin viisi ihmistä on loukkaantunut useiden ohjusten iskeydyttyä Lvivin kaupunkiin Ukrainassa lauantai-iltana.
Ohjukset osuivat muun muassa polttoainevarastoon ja puolustusvoimien laitokseen, kertoo Lvivin alueen kuvernööri Maksim Kozytskyi. Lisäksi koulurakennuksen kerrotaan kärsineen iskussa.
Kuvernöörin mukaan Lviviin iskeneet ohjukset oli ammuttu Sevastopolista Krimin niemimaalta. Krimin alue on Venäjän hallinnassa.
Venäjän puolustusministeriö kertoi sunnuntaina Reutersin mukaan, että Venäjä käytti iskuissa risteilyohjuksia ja ballistisia ohjuksia.
Lviv sijaitsee Ukrainan länsiosassa, lähellä Puolan rajaa. Perjantaina Venäjä kertoi keskittyvänsä seuraavaksi Donbasiin alueeseen, joka sijaitsee aivan maan toisessa päässä.
Lvivin pormestarin Andrei Sadovin mielestä iskut kaupunkiin olivat viesti Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenille, joka oli lauantaina vierailulla Puolassa.
– Iskuilla hyökkääjät halusivat tervehtiä presidentti Bidenia. Lviv sijaitsee vain 70 kilometrin päässä Puolan rajalta ja mielestäni maailman pitäisi ymmärtää, että uhka on todella vakava, Sadov sanoi BBC:n mukaan.
Varsovassa pitämässään puheessaan Biden arvoisteli jyrkästi Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, jota hän pitää syyllisenä sotaan. Puheensa lopuksi Biden sanoi: "Luojan tähden, ei tämä mies saa pysyä vallassa", tarkoittaen Putinia.
Puheen jälkeen Valkoinen talo täsmensi Bidenin tarkoittaneen, ettei Putinin sallita pitää valtaa Venäjän naapurimaissa tai alueellisesti. Hän ei tarkoittanut, että Venäjän hallinto pitäisi vaihtaa, Valkoinen talo tiedotti.
Lue seuraavaksi:
Tuoreimmat tiedot Ukrainan tilanteesta
Venäläisjoukot tulittivat Harkovan kaupunkia ja Volynin aluetta – tässä kolme keskeistä tapahtumaa illalta ja yöltä
Darja Heikinen, 18, heräsi kotonaan, kun poliisin erikoisyksikkö murtautui sisään – näin Putinin Venäjä painostaa ja pelottelee nyt sodanvastustajia