Kokkolalaisen Cicu Heikkilä-Siirilän kotona asuu nyt hänen kanssaan ukrainalainen Svetlana, sekä hänen 13- ja 16-vuotiaat tyttärensä Liisa ja Maria.
Perhe saapui Heikkilä-Siirilän kotiin yhdeksän päivän matkan jälkeen sunnuntaina, 13. maaliskuuta.
– He olivat sen koko ajan lähes nukkumatta, ei yhtään lämmintä ruokaa, Heikkilä-Siirilä kertoo.
Perhe pakeni venäläisten hyökkäystä kotoaan Puolan kautta. Ennen rajanylitystä he joutuivat suojautumaan kahdesti pommisuojaan.
Eri vaiheiden kautta äiti ja tyttäret päätyivät vastaanottokeskukseen Oravaisiin. Sieltä he saapuivat Pietarsaaren kautta Kokkolaan.
Vastoinkäymiset eivät loppuneet siihen, sillä jo perheen saapumista seuraavana päivänä kaikki sairastuivat koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, Heikkilä-Siirilä mukaan lukien.
Alla olevassa audiojutussa Cicu Heikkilä-Siirilä kertoo, miten kotikieli vaihtui englanniksi, tytöt valmistautuvat koulunkäyntiin ja millaista viranomaisyhteistyö on ollut.
– Kaikki ei mennyt kuin Strömsössä, Heikkilä-Siirilä sanoo.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Osallistu keskusteluun lauantaihin 26.3. kello 23:een saakka.