Yhdysvaltain presidentti Joe Biden saapui torstaina Brysseliin suurin lupauksin.

Ukrainalle on luvassa miljardin dollarin paketti humanitaarista apua, ja sen lisäksi Yhdysvallat sanoi ottavansa vastaan 100 000 ukrainalaispakolaista.

EU- ja Nato-johtajia tavannut Biden jatkoi sen sijaan odotetusti tiukalla linjallaan Venäjän suhteen.

– Nato ei ole koskaan, ei koskaan, ollut niin yhtenäinen kuin se on nyt. (Venäjän presidentti Vladimir) Putinille kävi juuri päinvastoin kuin hän ajatteli, Biden sanoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

Biden otti myös kantaa siihen, pitäisikö Venäjä erottaa G-20-talousmaiden ryhmästä.

– Vastaukseni on kyllä, mutta se riippuu G-20-ryhmästä, Biden sanoi.

"Suoraviivainen keskustelu Xin kanssa"

Biden kävi viime viikolla puhelinkeskustelun Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa Venäjän hyökkäyksestä. Kiina ei ole ottanut julkisesta kantaa sotaan - ei puolesta eikä vastaan.

Biden sanoi tehneensä selväksi, että Kiinan asettumisella Venäjän puolelle olisi vakavia seurauksia.

– En uhkaillut, mutta tein asian selväksi suoraviivaisesti. Ja Kiina tietää, että sen talouden tulevaisuus on paljon läheisemmin sidottu länteen kuin Venäjään.

Bidenin mukaan Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tapaa Xin ensi viikon perjantaina.

Nato vastaisi kemiallisten aseiden käyttöön

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi aiemmin päivällä, että sotilasliitto varautuu Venäjän biologisiin, kemiallisiin ja ydinaseilla käytäviin iskuihin.

Nato ei Bidenin mukaan katsoisi Venäjän kemiallista hyökkäystä sivusta.

– Me reagoisimme siihen. Reaktio riippuisi siitä, kuinka aseita käytettäisiin, Biden sanoi ja täsmensi, että tarkemmat päätökset vastatoimista tehtäisiin vasta mahdollisen iskun jälkeen.

**Lue myös: **Hermokaasu sariini aiheuttaa tuskaisen kuoleman – lue, miksi kemialliset aseet ovat kiellettyjä ja miten Venäjälle kävisi, jos se käyttäisi niitä

Analyysi: Pelkkä yhtenäisyys ei riitä ja Yhdysvalloilta vaaditaan lisää – Bidenin Euroopan-matka viitoittaa Venäjän-vastaisen rintaman seuraavia liikkeitä