Ennätyskorkeat verotulot ja valtion korona-avustukset siivitttivät Vaasan kaupungin talouden hyvään tulokseen. Viime vuoden tulos oli 18 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Vaasan kaupunki kertoi viime vuoden tuloksesta torstaina 24.3.
Hyvää tulosta selittää valtion 10 miljoonan euron avustus koronan aiheuttamiin kustannuksiin. Viime vuoden verotulot olivat 314,5 miljoonaa euroa, ennätyksellinen summa on 14 miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi.
- Tavoitteena on kerätä taloudellista puskuria. Nyt meillä on pari ylijäämäistä vuotta takana aikaisempien useiden alijäämäisten vuosiaen jälkeen. Kyllä nämä nyt visusti pyritään laittamaan talteen ja säästämään pahan päivän varalle, hymyilee Vaasan kaupungin talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen.
Tilikauden tuloksesta esitetään myös tehtäväksi investointivarauksia 10,1 miljoonaa eurolla mm. päiväkoti-investointeihin ja satama-alueeseen.
Kaupunginjohtaja Tomas Häyry on tuloksesta ja ylijäämäisenä pysymisestä tyytyväinen.
– Tavoitteenamme oli päästä kerryttämään taloudellista puskuria tulevaisuuden varalle ja siinä onnistuttiin. Ensin koronatilanne ja nyt Ukrainan tilanne aiheuttavat talouteen epävarmuutta, mutta meille nyt kertyvä talouden ylijäämä antaa pientä pelivaraa toimia, vaikka kustannukset jonkin verran nousisivatkin, sanoo Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Vuoden 2021 toteutunut vuosikate oli 50 miljoonaa euroa, kiitos verotulojen ja valtionavustusten nousun. Toteutunut vuosikate on noin 10 miljoonaa euroa parempi kuin alkuperäisessä talousarviossa.
Hyvää tulosta selittävät koronatuet ja ennätykselliset verotulot
Vaasan kaupungin tulos vuonna 2021 oli 18 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Hyvää tulosta selittää sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä 10 miljoonan euron avustus välittömien koronakustannusten kattamiseen. Lisäksi Vaasan kaupunki sai harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta 2,2, miljoonaa euroa.
Vaasan kaupungille kertyi verotuloja vuonna 2021 ennätykselliset 314,5 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen on yli 14 miljoonaa euroa.
- Kyllä tämä hyvä tulos yllätti. Viitteitä siitä saatiin jo loppuvuonna kun saimme tietoja sosiaali- ja terveysministeriön suhteellisen korkeista korona-avustuksista ja toinen yllättäjä oliva nämä korkeat verotulot jotka ylittivät odotukset, sanoo talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen.
Yhteisöverotuottojen voimakasta kasvua selittää osin valtion tukitoimena tehty kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottaminen. Se toi verotuloja kaupunkiin lisää noin 5,8 miljoonaa euroa.
Tulos oli parempi mitä Vaasassa ennakoitiin huolimatta kustannusten noususta
- Kustannusten kasvu johtui koronan aiheuttamista toimista, hankinnoista sekä palveluidenostoista. Materiaalihankinnat kasvoivat edellisten vuosien hankintakielloista johtuen. Palveluiden ostot koskivat erityisesti erikoissairaanhoitoa sekä asumispalveluiden ostoja sosiaali- ja terveystoimessa, sanoo Vaasan kaupungin talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen.
Vuoden 2021 tilinpäätös oli viimeinen, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut näkyvät omana toimialanaan.
Tämän vuoden tilinpäätöksessä ne on huomioitu palveluostoina konserniohjauksen toimialalla ja vuodesta 2023 lähtien rahoitus on hyvinvointialueiden vastuulla.
Tulosta käytetään investointivarausten määrän nostoon
Tilikauden tuloksesta esitetään tehtäväksi investointivarauksia 10,1 miljoonaa euroa tuleviin päiväkoti-investointeihin, satama-alueeseen ja talouden tietojärjestelmäuudistukseen.
Lisäksi Vaasa varautuu 100 000 eurolla Vaasa-Uumaja -ystävyyskuntarahaston perustamiseen. Rahastolla vahvistetaan molempien alueiden vetovoimaa ja yhteistyötä.
– Säästövuosien jälkeen meillä on korjausvelkaa sekä palveluverkossa että kaupungin infrassa. Näiden lisäksi on huolehdittavaa elinvoimaa ja vetovoimaa edistävistä investoinneista ja samaan aikaan pidettävä kuitenkin kaupungin velkaantuminenkin aisoissa. Investointivarauksilla varaudutaan tulevaan. Vaikka kahden viime vuoden tulos on ollut erinomainen, tuleviin vuosiin sisältyy epävarmuutta liittyen hyvinvointialueiden rahoitukseen. Myös inflaatio, kustannusten nousut sekä maailmantilanne vaikuttavat kuntatalouteen, miettii Äkkinen.
Vaasan tilinpäätös 2021 lukuina (alustava 24.3.2022):
Vuosikate………………..50,0 milj. euroa (v. 2020: 62,9 milj. euroa) Muutos 2020 – 2021……-12,9 milj. euroa (-13%) Tilikauden ali-/ylijäämä…8,0 milj. euroa (v. 2020: 27,7 milj. euroa) Muutos 2020 – 2021……-19,7 milj. euroa (-71%) Verotulot…………………314,5 milj. euroa (v. 2020: 299,9 milj. euroa) Muutos 2020 – 2021…….+14,5 milj. euroa (+5%) Valtionosuudet…………..134,0 milj. euroa (v. 2020: 141,3 milj. euroa) Muutos 2020 – 2021…….-7,2 milj. euroa (-5%) Lainakanta e / asukas…..4.499 e / asukas (v. 2020: 4.140 e / asukas) Muutos 2020-2021………358 e (9%) Investoinnit nettomeno….56 milj. euroa (v. 2020: 73 milj. euroa) Muutos 2020 – 2021…….-17 milj. euroa (-23%)
Vuoden 2021 tilinpäätös käsitellään vaasan kaupunginhallituksessa 31.3. ja Vaasan kaupunginvaltuustossa 13.6.