Jyväskylä viettää tällä viikolla 185-vuotispäiviään. Suomen Ateenaksi tituleerattu päivänsankari on kaupungin ykköspäättäjän mielestä taloudellisesti hyvässä kunnossa, mutta ei huolia vailla.
– Kyllähän nämä yhteiskunnalliset ja kansainväliset haasteet ovat aika kovat tällä hetkellä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin (kok.) sanoo.
Selinin mukaan Jyväskylän suurin haaste on sote-uudistuksen toteuttaminen eli palvelujen siirto hyvinvointialueelle keskellä koronapandemiaa.
– Ajoitus on erinomaisen huono, kun samalla vielä uuden sairaala Novan kustannukset vyöryttyvät kunnille juuri silloin, kun uusia sote-kustannuksia ei pitäisi tulla.
Nyt maakunnassa ei kaivatakaan reviirikiistoja vaan työtä yhteisen tavoitteen eteen, Jaakko Selin toteaa.
– Ratkaisun avaimet ovat siinä, että käymme rakentavaa vuoropuhelua.
185-vuotiaan maakunnan veturin tulevaisuus näyttää Selinin näkövinkkelistä kuitenkin valoisalta.
Hän sanoo, että koulutus ja sivistys ovat Jyväskylän kasvulle jatkossa entistä tärkeämpiä. Selin muistuttaa, että korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten lisäksi Puolustusvoimilla on koulutustoimintaa kaupungissa.
– ICT- ja kyberturvallisuuskentällä olemme maan johtavia kouluttajia ja aiomme olla jatkossakin, hän toteaa.
Sivistystoimi on kuntien suurin hallinnonala sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveystoimi siirtyvät hyvinvointialueen alaisuuteen ensi vuoden alussa. Jyväskylän investointien iso kärki on Selinin mukaan nyt siirtymässä kuitenkin kulttuuriin ja liikuntaan.
– Meillä on tehty todella merkittävät kouluverkkoon liittyvät investoinnit, ja kulttuuri ja liikunta ovat joutuneet odottamaan vuoroaan. Nyt on se aika tullut, hän lupaa.
Lue myös:
Onnea Jyväskylä! Kaupunki täyttää tänään 185 vuotta