Koronarokotusten kysyntä on hiipunut ja tästä syystä huhtikuun alusta alkaen rokotteen voi saada Nokialla vain ajanvarauksella. Viimeinen yleinen walk-in-päivä on 30. maaliskuuta.
– Toimimme kuitenkin tämän jälkeen joustavasti ja mikäli rokotuspisteen ollessa auki henkilö tulee kysymään rokotetta voimme sen antaa tilanteen niin salliessa, Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa.
Rokotuksia annetaan edelleen Nuijamiestentien rokotuspisteellä.
Lapsia koskevat ohjeet muuttuivat
Lapsia koskevat rokotusohjeet muuttuvat, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on päivittänyt ohjettaan lasten toisista koronarokoteannoksista.
Uuden ohjeen mukaan rokoteannoksen ja koronatartunnan välin on oltava riittävän pitkä, vähintään 6 viikkoa, jotta tartunnan voidaan katsoa vastaavan yhtä rokoteannosta.
– Esimerkkinä mikäli 10-vuotias lapsi käynyt rokotteella 28. helmikuuta ja sairastuu koronaan 16. maaliskuuta, ei kuuden viikon väli toteudu ja lapsi voi saada toisen rokotteen 4–6 kuukauden kuluttua tartunnasta. Aiemmin tätä aikaväliä ei ole mainittu. Siitä syystä lasten huoltajien on hyvä tarkastaa, onko lapselle tarpeen ottaa toinen koronarokote sairastetun koronataudin lisäksi.
Asian voi tarkistaa Nokian kaupungin nettisivulta löytyvästä taulukosta.
Koronapuhelut hoidetaan arkena
Koronaneuvonnan viikonlopputoiminta päättyy. Huhtikuusta alkaen Omaolossa tehdyt koronaoirearviot ja koronapuhelut hoidetaan ainoastaan arkipäivisin maanantaista perjantaihin klo 8-14.
– Mikäli sairastut viikonloppuna, jää omaehtoiseen karanteeniin ja ole seuraavana arkipäivänä yhteydessä koronaneuvontaan. Mikäli vointisi huononee, ole yhteydessä Nokian kiirevastaanoton hoidon tarpeen arviointiin. Nokian kiirevastaanoton ollessa suljettuna ota yhteys Pirkanmaan päivystysapuun 116117. Hätätilanteessa soita yleiseen hätänumeroon 112, kaupunki ohjeistaa.