Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Yhdysvaltain ja Kiinan presidenttien tämänpäiväisellä keskustelulla Ukrainan sodasta on iso merkitys. Joe Bidenin ja Xi Jinpingin on määrä keskustella perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa.

Aaltola sanoi perjantaina Ylen aamussa, että Kiinan rooli Venäjän toimien suhteen Ukrainassa on tärkeä, koska Kiina on Venäjän strateginen liittolainen.

Aaltola näkee, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin kädet alkavat kuitenkin olla sodan vuoksi niin veriset, että Kiina joutuu tosissaan miettimään asemaansa, koska tuella olisi myös isot riskit etenkin taloudellisesti.

– Erityisesti Yhdysvaltain sanktiot ovat kolmannen osapuolen sanktioita eli jos Venäjä saa tukea Kiinalta, kiinalaisille yrityksille ja pankeille saattaa kohdistua seurauksia. Geopoliittinen riski kohdistuisi silloin myös Kiinaan.

– Kiina varmaan vähän raapii päätään, että mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, Aaltola pohtii.

Aaltola muistuttaa, että Kiinalla on historia, jossa maa on tasapainottanut asemaansa suhteessa länteen. Yhdysvallat salli presidentti Richard Nixonin aikaan Kiinalle luvan integroitua läntiseen maailmanjärjestykseen.

– Tämä muistetaan Kiinassa. Yhdysvaltain ja Euroopan unionin markkinat ovat maalle tärkeitä.

Kiinan tuki Venäjälle toisi "happea" sotaan

Mika Aaltolan mukaan Kiinassa pohditaan, paljonko diktaattoreiden välinen lojaalisuus ja Yhdysvaltojen sekä lännen vastustus painavat vaakakupissa suhteessa taloudelliseen haittaan, jota Venäjän tukemisesta voisi seurata.

– Itse näkisin, että Kiina pyrkii hakemaan neutraalia roolia, mikä on iso haitta Venäjälle, joka luotti siihen, että Kiina seisoo sen tukena.

Aaltolan mukaan Kiina näkee riskejä myös siinä, että Venäjä lähti etukenossa haastamaan eurooppalaista järjestystä Ukrainassa.

– Kiina näkee tilanteen nyt niin, että jos Venäjällä alkaa levitä epäjärjestys ja Putinin tuoli horjuu, siitä saattaa seurata heikkouden jakso Venäjälle, joka ei olisi Kiinalle hyväksi.

Jos Kiina päätyy tukemaan taloudellisesti Venäjää Ukrainassa, saa Venäjä siitä ”happea” sodan jatkamiseen. Aaltolan mukaan Kiinan tuki auttaisi Venäjää erityisesti nyt, koska Venäjän toimet Ukrainassa ovat heikentyneet ukrainalaisten vastarinnan takia.

Lue myös:

Lue tästä artikkelista tuoreimmat tiedot Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan