Kanta-Hämeen koronatilanne ei ota laantuakseen vaan päinvastoin. Viikolla 10 maakunnassa todettiin uusia tartuntoja yli 200 enemmän kuin edellisviikolla. Viikolla 10 tartuntoja oli 1 138, kun niitä viikolla 9 oli 915.

Tartuntojen ilmaantuvuus on edelleen korkeaa koko maakunnan alueella ja ilmaantuvuus on nousussa, mistä kertoo myös jätevesistä havaitun koronaviruksen määrä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 1 200 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa on 15 koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa. Potilaista neljä on kuitenkin ensisijaisesti muusta syystä hoidossa kuin koronan vuoksi. Maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa 18 koronapotilasta.

– Meillä on ollut aikalailla kaikenikäisiä hoidossa menneelläkin viikolla ja päivystyksessä arviossa korona-oireiden vuoksi käy myös nuoria aikuisia. Sairaalahoidossa on koronan vuoksi pääosin yli 60-vuotiaita potilaita, kertoo johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Koko koronaepidemian aikana on Kanta-Hämeessä todettu 17 794 tartuntaa. Tautiin menehtyneitä on yhteensä 89, joista 7 menehtyi viime viikolla.

Kanta-Hämeessä on voimassa vahva maskisuositus yli 12-vuotiaille muiden ihmisten parissa liikuttaessa sisätiloissa. Lisäksi on voimassa etätyösuositus soveltuvilla aloilla ja työpaikoilla. Molemmat suositukset päättyvät näillä näkymin maaliskuun viimeinen päivä.