Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén arvioi, että Suomessa ollaan koronaepidemian suhteen nykyistä ”paljon normaalimmassa” tilanteessa touko-kesäkuun vaihteessa.

– Toivomme, että jaksamme sinnitellä tässä vielä kuukauden tai kaksi, Lindén sanoi torstaina Ylen aamussa.

Lindén kuitenkin pohti, että mitä normaali-sanalla halutaan oikein lopulta kuvata.

– Onko ihan normaalia odotettavissakaan, koska korona on pandemia, joka nostanee päätään aika ajoin esimerkiksi uusin virusmuunnoksin, koronaministeri tuumi.

Lindén pitää ymmärrettävänä, että koronatilanne ei ole enää yhteiskunnan ykköspuheenaine Ukrainan sodan takia. Se ei kuitenkaan tarkoita hänen mukaansa sitä, että koronaepidemia olisi ohi.

Lindén muistutti, että tautia on yhä liikkeellä runsaasti eri puolilla Suomea.

Suomessa sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on kasvanut kahden viime viikon aikana. Sairaalahoidossa oli keskiviikkona 852 koronapotilasta, ja heistä 38 oli tehohoidossa. Tartuntojakin raportoidaan yhä tuhansia päivässä.

"Oli hyvä, että THL peruutti maskisuosituksen lieventämisen"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen kertoi viime viikolla, että THL aikoo keventää nykyistä maskisuositustaan, mutta suunnitelmasta luovuttiin muun muassa korkeiden tartuntalukujen takia.

Lindén kiittelee THL:n ottamaa aikalisää asiassa.

– Oli hyvä, että THL peruutti suosituksen lieventämisen. On pohdittu, kuinka suuri maskien vaikutus on, mutta maskeilla on myös symbolista arvoa siinä, että ne palauttavat mieliimme, että elämme epidemian keskellä, Lindén sanoi.

Lue myös:

Täältä löydät kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta