Kuopion yliopistollinen sairaala sulkee koronatestauspisteensä sunnuntaina 20. maaliskuuta. KYSin päivystyksen sisäänkäynnin vieressä olevassa kontissa on otettu koronatestejä arki-iltaisin ja viikonloppuisin, kun kunnan terveysasemalla ei ole ollut testausta.
Sulkemisen syynä on koronatestauksen kansallisen linjauksen muutos. Vähäoireiselta tai oireettomalta henkilöltä ei ole enää välitöntä tarvetta ottaa koronatestiä iltaisin tai viikonloppuisin.
Jos oireet ovat lieviä ja yleistila hyvä, ei terveydenhuoltoon tarvitse ottaa yhteyttä eikä koronatestiin hakeutua. Kotitestin voi halutessaan tehdä. Vakavissa oireissa, kuten hengenahdistuksessa tai yleistilan heikentyessä pitää ottaa viiveettä yhteyttä terveydenhuoltoon.
Riskiryhmään kuuluvia suositellaan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen virka-aikana mahdollisesta testauksen tarpeesta.
Sairaanhoitopiirin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät jäävät oireisena kotiin ja koronatestaus tapahtuu virka-aikana työterveyshuollon kautta.