Koronarokotteiden menekki on hidastunut Pohjanmaalla.

Esimerkiksi torstain rokotuspäivään oli ennalta varattu tiistai-iltapäivään mennessä vain yhdeksän rokotusaikaa. Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän johtajaylilääkäri Peter Niemisen mukaan vaikea koronatilanne saattaa hidastaa tällä hetkellä rokotteiden menekkiä.

Kahden viikon alueellinen ilmaantuvuusluku on 3084. Viime viikolla Pohjanmaalla todettiin virallisissa testeissä 3212 koronavirustapausta.

– Moni on sairastanut viime aikoina tai sairastaa parhaillaan. Se varmasti vaikuttaa rokotteiden ottamiseen, Nieminen toteaa.

Yhden rokoteannoksen alueella on saanut yli 18-vuotiaasta väestöstä nyt 90 prosenttia, kaksi rokotetta puolestaan 88 prosenttia ja kolme 59 prosenttia.

Nuorista alle 17-vuotiaista ensimmäisen rokotteen on saanut vain 35 prosenttia, kaksi rokotetta 27 prosenttia.

– Lukua olisi hyvä kasvattaa, vaikka rokote ei suojaa koronatartunnalta, vaan vakavilta tautimuodoilta, Nieminen toteaa.

Huomenna torstain rokotuspäivänä tarjolla Vaasassa on ekaa kertaa myös Nuvaxovid-koronarokotetta, jonka toivotaan nyt houkuttelevan rokotettavaksi ne, joille ei jostain syystä voida antaa tai jotka eivät ole halunneet ottaa muiden valmistajien koronarokotteita.

– Olisi hyvä, että mahdollisimman moni hankkisi rokonarokotuksen, koska sitä ei tiedä, miten tämä tautilanne tästä kehittyy, Nieminen kertoo.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.