Koronan ilmaantuvuus jatkuu korkeana Kainuussa.
Perjantaina todettiin yli 200 tartuntaa, lauantaina 137 ja sunnuntaina 83.
Viime viikolla alustavan tilastoinnin perusteella koronatartuntoja tuli tietoon yli 1200, joka on Kainuussa suurin pandemian aikana tilastoitu määrä. Mukana eivät ole kotitestauksessa todetut tapaukset, joten todellinen lukema on mahdollisesti vielä suurempi.
Tartunnanjäljitys on edelleen ruuhkautunut ja vastausviive on kasvanut huomattavasti.
Ilmaantuvuus on Kainuussa maan korkein eli 2649 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden.
Henkilöstön poissaolot vaikeuttavat edelleen Kainuun soten toimintaa. Kiireettömän toiminnan supistamisen osalta asiaa tarkennetaan henkilöstötilanteen mukaisesti alkuviikon aikana.
Kainuun sote muistuttaa edelleen koronavarotoimien tärkeydestä sekä voimassa olevista ohjeista ja määräyksistä. Tartuntariski kasvaa lisääntyneiden lähikontaktien myötä, joten erityisesti lomien päättyessä on syytä varovaisuuteen.
Kainuun sote alleviivaa, että terveysturvallisuusohjeiden noudattamista kuten kasvomaskien käyttöä, hyvää käsihygieniaa ja turvavälien säilyttämistä on jatkettava.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.