Keski-Suomessa aletaan tarjota uutta Novavax–lääkeyhtiön kehittämää Nuvaxovid-koronarokotetta yli 18-vuotiaille. Kyseistä rokotetta suositellaan ensisijaisesti niille, jotka eivät halua tai voi ottaa muita koronarokotteita.
Jotkut ovat esimerkiksi saattaneet säikähtää uudehkoa mRNA-teknologiaa, jota käytetään nykyisissä rokotteissa. Novavax-rokote perustuu perinteisempään menetelmään.
Lääkärilehti kertoo, että Nuvaxovid on proteiiniadjuvanttirokote ja se sisältää itsessään koronaviruksen piikkiproteiinia, kun aiemmissa, mRNA-rokotteissa proteiinin valmistamisen koodi on sisältänyt rokotteeseen ja saanut ihmisen elimistön itse tuottamaan piikkiproteiinia.
Uutta rokotetta voidaan antaa myös raskaana oleville, joille ei voi antaa mRNA rokotetta, ja niille joilla täyden rokotussarjan ottaminen on keskeytynyt allergisen reaktion vuoksi.
Lääkärilehti kertoo, että uusi rokote on kymmenen annoksen pulloissa ja avaamisen jälkeen se tulee käyttää saman päivän aikana. Säilyttämiseen riittää jääkaappilämpötila. Keski-Suomessa uutta rokotetta annetaan eri puolilla sairaanhoitopiiriä keskitetysti tiettyinä päivänä, jotta hävikki saadaan pidettyä pienenä.
Keskisuomalaiset voivat etsiä terveysasemansa Nuvaxovid-rokotuspäiviä oman terveysasemansa nettisivuilta ja jos sieltä ei löydy tietoa, niin uuden rokotteen rokotuspäivistä voi kysellä myös omasta terveyskeskuksesta.