Vuoden ikäinen jackrusselinterrieri Pepe on onnekas. Se on sosiaalisena yksilönä vakiinnuttanut paikkansa toimistokoirana, eikä se siis jatkossakaan tule viettämään pitkiä päiviä yksinään. Monella muulla koiralla tilanne on toinen, sillä yhtäkkiä yksinjäävä koira saattaa kärsiä eroahdistuksesta.

Pepe on onnekas senkin vuoksi, että se osaa tarvittaessa olla yksinään.

– Yksinolo on pitänyt opettaa ihan erikseen. Eli olen tarkoituksella lähtenyt ja jättänyt Pepen olemaan itsekseen, kertoo omistaja Pia Ropo.

Ropon mukaan yksinolo on sujunut hyvin.

– Jos vaikka illalla olen lähtenyt johonkin, ei Pepestä ole tarvinnut olla huolissaan. Se ei ole esimerkiksi koskaan tuhonnut mitään.

Jos Pepe joskus tarvitsee hoitopaikkaa tai se joutuu olemaan pidempiä aikoja yksinään, siitäkään ei tarvitse olla huolissaan.

– Hoitopaikka löytyy varmasti ja omat vanhempani ottavat Pepen mielellään, Ropo sanoo.

Ulvontaa ja rikkinäisiä sohvia

Moni pandemia-aikana otettu koira saattaa nyt omistajineen olla ison haasteen edessä, kun etätyö muuttuukin lähitöiksi. Voi olla, ettei yksinoloa ole pentuaikana harjoiteltu ollenkaan. Koirankouluttaja Jenny Jalosen mukaan ongelma on todellinen.

– Se on koiralle täysin vieras asia, joka pitäisi nyt yhtäkkiä ymmärtää ja oppia. Yhteydenottoja tulee nyt paljon.

Usein käy ilmi, että naapurit ovat valittaneet koiran metelöinnistä. Haukkumisen ja ulvomisen lisäksi koira saattaa yrittää paeta ovesta tai ikkunoista, tai se tuhoaa irtaimistoa. Myös tietyt rodut voivat Jalosen mukaan olla alttiimpia eroahdistukselle.

– Näiden 15 vuoden aikana kun olen tätä työtä tehnyt, joissakin roduissa on jatkuvasti sama tilanne.

Kuin palavassa talossa ilman ulospääsyä

Eroahdistuksesta kärsivällä tai siihen taipuvaisella koiralla fyysinen reaktio saattaa olla hyvinkin voimakas.

– Veri pakkautuu lihaksiin, syke nousee. Koira saattaa oksentaa tai pissata alleen. Tilanne on koiralle äärimmäisen stressaava ja sitä voi verrata tilanteeseen, jossa ihminen jätetään palavaan taloon ilman ulospääsyä.

Koirankouluttaja Jenny Jalosen mukaan koira tulisi opettaa yksinoloon vähitellen. Koiran reaktiota yksinjäämiseen on tärkeä seurata.

– Koira saattaa säikähtää, jos se yhtäkkiä jätetään pitkäksi aikaa yksin. Silloin yksinolon opettaminen jatkossa saattaa vaikeutua.

Jalosen mukaan yksinoloa voi harjoitella esimerkiksi niin, että pukee kengät ja takin ja käy oven ulkopuolella. Jos koira selkeästi ahdistuu, harjoitus pilkotaan vieläkin pienemmiksi palasiksi.

Yksinopetteluun ei Jalosen mukaan ole olemassa mitään ikärajaa vaikka pentuajan harjoittelusta onkin hyötyä. Tutkimuksissa puhutaan myös siitä, että jo kolmeviikkoiset pennut kannattaisi nostaa pieniksi hetkiksi pois pentulaatikosta ja näin opettaa yksinoloa.

– Jos koiraa oikeasti pelottaa yksinolo, sitä ei saisi väkisin jättää päivittäin yksin. Ihan maailmanlaajuisesti ohje on, että tällaiselle koiralle pitäisi järjestää hoitopaikka koulutusprosessin ajaksi.

– Esimerkiksi paikallisista somekanavista on saattanut löytyä hoitoapua ja koirien päiväkodit ovat hyvä vaihtoehto.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Keskustelu on auki 10. maaliskuuta kello 23.00 asti.

Lue lisää:

Lapinporokoirat Uula ja Kiri saavat fanipostia ulkomaita myöten – Lapissa suositaan kotimaisia koirarotuja

Onko koirasi matikkanero? Tällä lautastestillä voit selvittää koiran matemaattista lahjakkuutta

Pikkukoirasta haaveileva saa varautua jopa vuosien odotukseen – koirapulan pahetessa myös hinnat ovat nousseet rajusti