– Kyllä jännittää. Luokkahuoneessa saattaa tulla jännitys, että pystyykö vastaamaan tähän, miettii tamperelainen Nhi Pham lähiopintoihin paluuta.
Hän aloitti joulun jälkeen biotuotetekniikan opinnot Tampereen ammattikorkeakoulu Tamkissa.
– Etänä ei muita ihmisiä juuri näe, joten silloin ei niin kauheasti jännitäkään.
Nhi Pham on kuitenkin iloinen päästessään koululle. Myös opiskelukaveri Kerttu Seikkula on iloinen kampukselle paluusta.
– Tämä on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin etäopiskelu. Pääsee näkemään kavereita ja poistumaan kotoa.
"Opiskelijoilta on viety sosiaalinen elämä"
– Opiskelijat laitettiin kahdeksi vuodeksi kotiin liian heppoisesti.
Tätä mieltä etäopiskelusta on Tamkin opiskelijakunnan Tamkon puheenjohtaja Joonas Soukkio.
– Se on ihan kestämätöntä. Näin kauan on viety opiskelijoilta pois sosiaalista elämää ja ryhmäytymistä eli ihan normaalia elämää.
Joonas Soukkion mielestä jälkikäteen voi sanoa, että oli virhe tehdä niin paljon opiskelijoiden kustannuksella. Oli hätiköityä laittaa korkeakoulut etäopetukseen uudestaan vielä vuodenvaihteessa.
"Ulkopuolisuuden olo on kasvanut"
Paluu kampuksille on rankkaa varsinkin pandemian aikana aloittaneille uusille opiskelijoille, Soukkio arvelee. He eivät ole päässeet ryhmäytymään oman porukan tai muiden alojen opiskelijoiden kanssa.
– Yksinäisyys ja sosiaalisuuden puute näkyvät. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, ulkopuolisuuden olo kasvanut ja opiskelumotivaatio laskenut.
Joonas Soukkion mukaan opiskelijoiden ongelmia yritetään helpottaa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön kanssa. Opiskelijakunnan puheenjohtaja tosin sanoo, että YTHS resurssit ovat liian vähäiset – niin kuin koko muunkin terveydenhuollon.
"Osataan käyttäytyä!"
Kun opiskelijat pääsevät taas kampuksille opintoihin ja tapaamaan toisiaan, Soukkio toivoo, että "osataan käyttäytyä".
– Viime syksynä nähtiin hiukan häirintätapausten nousua, niin täällä Tamkilla kuin myös yliopistolla ja muuallakin. Niiden selvittelyssä jouduttiin tekemään jonkin verran töitä.
– Toivotaan, että opiskelijat osaavat nyt käyttäytyä. Mutta pieni pelko siinä on, kun oltiin niin kauan etämoodissa, Soukkio sanoo.
Mitä ajattelet etäopiskelusta? Voit keskustella aiheesta 8.3. kello 23:een asti.
Lue lisää:
Yliopistossa ei tarvitsisi opettaa etänä, mutta silti Tampereella jatketaan viikkoja – enimmäkseen kotona opiskellut: "Myönnän, että katkeruutta on"
Opiskelijat valtasivat keskiviikkona Vaasan yliopiston luentosalin puhuakseen lähiopintojen tärkeydestä
Osa yliopistoista päätti pysyä etäopetuksessa maaliskuulle asti: Laiska ratkaisu, kommentoi SYL