Lapin koululaiset pääsevät tänään odotetulle talvilomalleen. Lappilaisten kanssa yhtä aikaa lomalla ovat koululaiset ja opiskelijat Pohjois-Pohjanmaalta, Kainuusta ja Itä-Suomesta.

Moni perhe viettää hiihtolomaa kotosalla tai kyläillen sukulaisten luona. Kemin Kivikon alakoululainen Vertti Putaansuu kertoo aikovansa lomallaan muun muassa nukkua lumikammiossa ja pelailla.

– Mennään ainakin Tepastoon Levin lähelle. Siellä on aikomuksena käydä hiihtämässä, kylpylässä ja ehkä lasketella, koulukaveri Aatos Aho kertoo.

Emma Savolaisen perhe matkaa lomalla Etelä-Suomeen.

– Me lähdetään sunnuntaina Euraan ja Tampereelle. Mennään tapaamaan mun papan siskoa.

Loma tärkeämpi kuin koskaan

Rovaniemen Saaren koulun rehtori Jari Paksuniemi sanoo, että talvilomalle on nyt tarvetta ehkä enemmän kuin koskaan. Kulunut talvi koronan kanssa ja Ukrainan sota ovat myös lapsilla päällimmäisenä mielessä.

– Voi sanoa, että on ollut rankka vuosi. Kun ajattelee, että korona on ollut päällä kaksi vuotta, ja joulun jälkeen oppilailla oli maskit päässä. Onneksi tilanne parani, mutta henkilökunnalla on edelleen maskit käytössä. Ja tässä sitten on vielä tullut Ukraina päälle, Paksuniemi huokaa.

Koulun oppilaat kävivät eilen haastattelemassa rehtoria aamunavausta ajatellen. Heillä oli vain kaksi teemaa: korona ja Ukraina. Pienetkin lapset saavat Paksuniemen mukaan Ukrainan sodasta enemmän tietoa kuin vanhemmat uskovatkaan. Lähteinä ovat usein snapchat ja tiktok, mutta myös uutiset ja aikuisten puheet.

– Me olemme niitä turvallisia aikuisia, joiden kanssa keskustella. Sanon lapsille, että teidän ei tarvitse näistä huolehtia. Että teidän kannattaa vain keskittyä kouluasioihin, vapaa-aikaan ja riittävään lepoon.

Paksuniemi on neuvonut koululaisia lomallaan ulos tuulettamaan ja nauttimaan upeasta kevättalvesta.

– Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Siellä on sitä terapiaa, että lapset pääsevät keskittymään lasten asioihin. Mutta kyllä eletään erikoisia aikoja, ei voi muuta sanoa, rehtori pohtii.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.