Sosterin terveyskeskuksen puhelinpalvelut ja ajanvaraus ovat ruuhkautuneet koronaepidemian vuoksi. Myös vastaanottoaikoja on saatavilla tavallista heikommin.
Osa Sosterin lääkäreistä ja sairaanhoitajista on edelleen kiinni koronavirusepidemian hoidossa. Lisäksi henkilökunnassa on tavanomaista enemmän poissaoloja sairastumisten vuoksi. Tilannetta vaikeuttavat osin myös kunta-alan työehtosopimusneuvottelut seurauksineen.
– Toistaiseksi olemme pystyneet hoitamaan vastaamatta jääneet puhelut viimeistään seuraavan aamupäivän aikana, kertoo osastonhoitaja Päivi Laitinen Sosterin tiedotteessa.
Verkkopalvelut auttavat oireiden arvioinnissa
Jotta tilanne saadaan tasaantumaan, Sosteri toivoo alueen asukkailta malttia ja yhteistyötä.
Sosteri on vastikään päivittänyt koronavirusepidemiaan liittyvää ohjeistustaan. Väestöä kehotetaan tutustumaan ensisijaisesti siihen, mikäli koronavirusepidemiaan liittyen herää kysyttävää. Lisäksi sairastuneille lähetetään ohjeistukset tekstiviestillä.
Ympärivuorokautisesti laajat sosiaali- ja terveyspalvelut löytyvät myös Omaolo-palvelusta. Omaolo mahdollistaa esimerkiksi oirearvion, jonka avulla voidaan arvioida yksittäisiä oireita tai terveysongelmaa.
Vastausten perusteella annetaan toimintasuositukset sekä hoito-ohjeet. Palveluarvion perusteella voidaan puolestaan arvioida minkälaista tukea itse tai läheinen tarvitsee.
Myös päivystyksen puhelumäärät ovat lisääntyneet aiheuttaen puheluiden ajoittaista jonoutumista.
– Päivystyksen puhelinnumeroon 116117 tulee soittaa vain tilanteissa, joissa vaivat vaativat kiireellistä tutkimusta ja hoitoa, muistuttaa perusterveydenhuollon johtava ylilääkäri Veikko Karvanen tiedotteessa.
Hätätilanteessa tulee soittaa aina 112.
Koronatartuntojen määrä tasaantunut
Sosterin alueella todettiin viime viikolla saman verran tartuntoja kuin edellisellä viikolla, 428.
Sosterin mukaan tämä viitannee siihen, että epidemian huippu on tällä kertaa saavutettu. Seuraavat kaksi viikkoa näyttävät kehityksen suunnan.
Sairaalassa on hoidossa kaksi potilasta ja terveyskeskuksen vuodeosastolla 10.