Koronatartunnat jatkavat leviämistään Kanta-Hämeessä. Viikoilla 7–8 on kahden viikon ilmaantuvuusluku ollut 1 115 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden. Viikoilla 6–7 ilmaantuvuusluku oli 1 093.

Maakunnassa todettiin viime viikolla kaikkiaan 927 uutta koronatartuntaa. Tartunnan saaneita on kaikissa kunnissa. Koko epidemian aikana on tartunnan saanut tähän mennessä jo 15 741 kantahämäläistä.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoo, että viimeisen viikon aikana koronan aiheuttamaan tautiin on kuollut viisi ihmistä. Koko epidemian aikana koronaan menehtyneitä on maakunnassa yhteensä 77.

Sairaalakuormitus jatkuu maakunnassa kohtalaisen korkeana. Kanta-Hämeen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa 13 koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa. Potilaista yhdeksän on kuitenkin ensisijaisesti muusta syystä hoidossa kuin koronan vuoksi, kerrotaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilla.

Lisäksi maakunnan perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on hoidossa kahdeksan koronapotilasta.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.