Tamperelaisopiskelija Noora Haapaniemi, 27, on aina pitänyt japanilaisesta kulttuurista. Se sai hänet hakemaan opiskelijavaihtoon tokiolaiseen yliopistoon. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutoksia koronapandemian takia.
Alun perin Haapaniemen piti lähteä Japaniin vaihtoon keväällä 2021. Silloin hän olisi päässyt fyysisesti Tokioon, mutta kaikki opinnot olisi pitänyt suorittaa etänä.
– Siitä olisi kyllä lähtenyt se vaihtoelämys, kun ei olisi päässyt muiden kanssa fyysisesti opiskelemaan. Lisäksi minun olisi pitänyt olla ensin kaksi viikkoa karanteenissa, mikä olisi maksanut 2000 euroa. Se on hirveä summa, varsinkin kun siihen olisi pitänyt vielä tilata ruoat ravintolasta päälle, Haapaniemi sanoo.
Toisella yrityksellä eli syksyllä 2021 ulkomaalaiset eivät päässeet Japaniin laisinkaan. Haapaniemi olisi voinut tehdä opintoja etänä Suomessa, mutta siitäkään ei vaihtoelämystä olisi tullut.
Hän haki vielä täksi kevääksi Japaniin, mutta veti hakemuksensa pois.
– Pelkäsin, että se peruuntuisi taas. Ajattelin, että Eurooppa olisi parempi vaihtoehto, koska maailma oli enemmän auki täällä eikä täällä tarvitsisi opiskella etänä.
Haapaniemi päätyi Sloveniaan Ljubljanan yliopistoon täksi kevääksi. Etiäinen Japanin tilanteesta osoittautui myöhemmin oikeaksi, koska tämän kevään vaihto-ohjelma peruttiin.
Vaihtoon lähteneiden määrä romahti 2020
Vastaava asiantuntija Anni Kallio Opetushallituksesta kertoo, että Suomesta muualle lähtevien vaihto-opiskelijoiden määrä romahti pandemian aikana.
Kun Suomesta lähti ennen pandemiaa vaihtoon 8000 opiskelijaa vuodessa, vuonna 2020 vain puolet siitä eli 3900 opiskelijaa lähti pitkille vaihtojaksoille.
Opetushallituksella ei ole vielä virallisia lukuja viime vuodesta, mutta se on tehnyt erillistä seurantaa tiedustelemalla asiaa suoraan yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta. Niiden pohjalta on arvioitu, että opiskelijavaihto elpyi viime vuonna verrattuna vuoden 2020 syyslukukauteen, jolloin vaihtotilanne oli hiljaisimmillaan.
Elpyminen on jatkunut tämän vuoden puolella.
– Tiedonkeruumme perusteella voimme arvioida, että määrät ovat taas kasvaneet tällä kevätlukukaudella. Vielä emme ole kuitenkaan samoissa luvuissa kuin ennen pandemiaa, Kallio sanoo.
Suomeen saapuvien ulkomaalaisten opiskelijoiden määrässä ei ole tapahtunut läheskään yhtä suurta pudotusta kuin Suomesta lähtevien, vaikka jotkut suomalaiset korkeakoulut lopettivat väliaikaisesti vaihto-opiskelijoiden ottamisen.
– Olemme kuulleet, että Suomi on näyttäytynyt korona-aikaisena turvallisena maana, jossa tartuntaluvut ovat olleet pitkään matalampia kuin muualla ja jossa korkeakoulut ovat järjestäneet opetuksen vastuullisesti, Kallio kertoo.
Anni Hämäläinen siirsi lähtöä suosiolla vuoden
Noora Haapaniemi opiskelee Tampereen yliopistossa visuaalisen journalismin maisteriohjelmassa. Ljubljanassa hän suorittaa opintoja sosiaalitieteiden tiedekunnassa.
Hän kertoo viihtyneensä kaupungissa loistavasti. Ainoa hankaluus oli asunnon löytäminen.
Haapaniemi on vaihdossa Erasmus-ohjelman kautta, ja sen yhteydessä olevilta sivuilta hän onnistui bongaamaan itselleen suomalaisen kämppäkaverin, Anni Hämäläisen, 25. Haapaniemi ja Hämäläinen löysivät yhdessä asunnon Ljubljanan keskustasta.
Hämäläinen opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa sosiaalipsykologiaa. Hän haki alun perin vaihtoon Ljubljanan yliopistoon viime kevääksi.
– Peruin kuitenkin itse vaihdon koronan vuoksi. En ole ihan varma, olisiko se virallisestikin peruttu, Hämäläinen kertoo.
Hämäläinen halusi pelata varman päällä eikä hakenut uudelleen vaihtoon syyslukukaudeksi 2021, vaan päätti suoraan lähteä vasta täksi kevääksi.
– Ajattelin, että rokotteet on tulleet siihen mennessä, joten silloin olisi turvallisempaa lähteä. Kyllähän korona aluksi pelotti ja oli takaraivossa täälläkin. Täällä on kuitenkin huomattavasti rennompi tunnelma koronan kanssa kuin Suomessa, mikä on helpottanut omiakin ajatuksia, Hämäläinen kertoo.
Pandemia on vaikuttanut Hämäläisellä toiseenkin opintoreissuun. Hänen oli tarkoitus lähteä vuonna 2020 kuukauden kesäkurssille Intiaan, mutta sen peruivat yliopistot niin kotimaassa kuin Intiassa.
Hämäläistä ei ole Sloveniaan lähtö kaduttanut hetkeäkään.
– Kaikki on sujunut yllättävän helposti. Tänne on ollut helppo sopeutua, ja kaikki ovat tosi mukavia. Opiskelu on myös mielenkiintoista, varsinkin kun saamme olla kokonaan lähiopetuksessa.
Lue myös:
Sanni Santanen on ollut syksystä asti Alankomaissa vaihdossa, mutta opiskelee huoneestaan käsin – “Kaikesta huolimatta mahtava kokemus”
Näin korona sekoitti suomalaisten vaihto-opiskelijoiden elämän ja talouden: Takaisin ilman kämppää, reissu peruuntui mutta kulut jäivät
Korkeakouluvaihtareiden määrä yllätti Lappeenrannassa – opiskelijat pikamajoitettiin tyhjäksi jääneeseen armeijakasarmiin
Eurooppalaisten yliopistojen virtuaaliopinnot avautuvat suomalaisille – vaihto-opiskelunkin voi tehdä verkossa
Pääseekö nuori vaihtoon ensi syksynä? Monella lähtö viivästyy, myös kohdemaa vaihtuu