Vantaalaisessa kukkakaupassa työskentelevät floristit Terhi Merinen ja Camilla Niemistö eivät järkyttyisi, jos työnantaja utelisi, onko heillä koronarokotusta.
– Minulle on aivan sama, kysytäänkö minulta koronavirusrokotetietoja. Ei haittaisi, sanoo Niemistö.
– Tässä tilanteessa on kyseessä kuitenkin yleinen hyvä, katsoo Merinen.
He kuitenkin lisäävät, etteivät haluaisi jakaa kaikkia terveystietojaan työnantajan kanssa.
Työnantajille saattaa tulla oikeus käsitellä tietoja työntekijän koronarokotuksesta tai sairastetusta koronataudista.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä sai helmikuussa valmiiksi ehdotuksen asiasta. Se on nyt lausuntokierroksella.
Työnantajalla olisi oikeus saada tietää koronarokotuksesta tai sairastetusta taudista vain, jos työhön liittyy ilmeinen vaara altistua taudille ja tietoa tarvittaisiin altistumisen ehkäisemiseksi.
Tällaista voisi olla esimerkiksi asiakaspalvelu kuten työ kaupoissa ja kahviloissa sekä työskentely rakennustyömailla.
Kyseessä olisi työturvallisuuslain väliaikainen muutos.
On vielä epäselvää, annetaanko asiasta lopulta hallituksen esitys. Se arvioidaan, kun lausuntokierros on päättynyt. Päätöksessä otetaan huomioon, millainen koronatilanne tuolloin on.
Koronatilanne on nimittäin ehtinyt muuttua selvästi siitä, kun työryhmä asetettiin joulukuussa.
THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen arvioi viime viikolla Ylen haastattelussa, että koronatilanne on menossa parempaan päin ja normaali elämä on jo hyvin lähellä.
Työnantajien oikeudesta kysyä tietoja koronarokotuksista on keskusteltu pitkään esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden kohdalla. Helmikuun alussa tuli voimaan laki niin sanotusta hoitajien rokotuspakosta.
SAK: Muutokselle ei enää välttämättä perusteita
Kolmikantainen työryhmä lähti alkujaan pohtimaan niin sanottua työelämän koronapassia, mutta ajatus ehti vanhentua.
Työryhmässä oli mukana eri ministeriöitä sekä työmarkkinajärjestöjä.
Työryhmässä mukana olleet Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja palkansaajakeskusjärjestö SAK ovat eri linjoilla siitä, pitäisikö lakimuutos saattaa voimaan, vaikka koronatilanne on helpottunut ja on saatu uutta tietoa rokotusten antamasta suojasta. Myös rokotetut voivat saada tartunnan ja tartuttaa eteenpäin.
Asiantuntija Suvi Lahti-Leeve EK:sta perustelee puoltoa sillä, että rokotukset suojaavat hyvin vakavalta tautimuodolta ja koronatilanne saattaa äkisti muuttua.
– Laki tulisi saada voimaan, jotta olisimme valmiita seuraavan mahdollisen variantin saapumiseen. Ja jo tällä hetkellä rokotustiedoille olisi tarvetta työpaikalla esimerkiksi suojausten purkamisessa sekä lähityöhön paluun ja matkustamisen suunnittelussa, hän sanoo.
SAK:ssa ollaan epäileväisiä siitä, onko lakimuutos enää perusteltu. Palkansaajakeskusjärjestössä katsotaan, että lailla tuskin olisi enää vastaavaa työturvallisuutta lisäävää vaikutusta kuin aiemmin.
– Perusteiden terveydentilatietojen keräämiseen on oltava riittävän painavat. Jos koronatilanne edelleen paranee, voi olla, että sääntelyn voimaan saattamiselle ei ole edellytyksiä, sanoo työmarkkinapäällikkö Karoliina Huovila SAK:sta.
"Rokottamattomalle ei saisi tulla negatiivia seurauksia"
Työntekijän olisi pyydettäessä esitettävä luotettava selvitys koronarokotuksesta tai sairastetusta taudista.
Jos työntekijä ei suostu antamaan selvitystä, työntekoa tai työpaikalle tuloa ei kuitenkaan ole tarkoitus estää tai lopettaa palkanmaksua.
EK:n Lahti-Leeven mukaan työnteko saattaisi kuitenkin tosiasiallisesti estyä, jos rokottamattoman ei olisi mahdollista esimerkiksi matkustaa.
SAK:n yksi huoli on, miten lakimuutosta käytännössä sovellettaisiin.
– Voi syntyä tilanteita, joissa työnantaja ehkä ylittää valtuutensa tai ei kohtele oikeudenmukaisesti rokottamattomia. Työntekijöille ei saisi tulla negatiivisia seurauksia siitä, että ei ole rokottautunut, Huovila sanoo.
EK:n ja SAK:n mukaan oikeus kysyä rokotteesta on ollut työnantajalla aiemminkin. SAK:n mukaan ero on se, että aiemmin ei ole ollut velvollisuutta vastata.
Lisäksi lakimuutoksen myötä työnantajalla olisi jatkossa oikeus kerätä ja säilyttää tietoja, siis pitää tietyn ajan eräänlaista rekisteriä.
Jos työyhteisössä on rokottamattomia, voisi esimerkiksi maskinkäyttö jatkua
Lain tarkoituksena olisi, että työnantaja voisi rokotustietojen perusteella järjestellä työt siten, että altistumisia voitaisiin välttää ja koronaturvallisuus parantuisi.
Jos esimerkiksi työyhteisössä olisi ihmisiä, joilla ei ole rokotusta, voisi työnantaja päättää jatkaa ohjeistusta käyttää maskia.
– Työnantaja voisi tietojen perusteella harkita esimerkiksi, miten palaaminen lähityöhön hoidetaan, miten maskeja käytetään jatkossa tai voiko työntekijä matkustaa turvallisesti, Lahti-Leeve sanoo.
Työnantajan harkinta riippuisi myös alueellisesta tautitilanteesta.
SAK:ssa nähdään sinänsä perusteltuna, että määrätyissä tilanteissa rokottautumisesta voitaisiin kysyä.
– Täytyy kuitenkin suhtautua pidättyväisesti siihen, millaisia erityisesti terveydentilaan liittyviä tietoja työntekijöiden täytyy työnantajille toimittaa, Huovila painottaa.
Saatettaisiin soveltaa esimerkiksi asiakaspalvelutyössä ja rakennustyömailla
Työryhmän mukaan rokotietojen kerääminen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi, kun työskennellään pitkäaikaisesti samassa tilassa muiden henkilöiden kanssa tai ollaan ahtaassa tilassa toisten henkilöiden kanssa huonossa ilmanvaihdossa.
– Varmasti se voi tulla sovellettavaksi hyvin monella alalla. Tarkoitus ei ole, että kynnys olisi kauhean korkealla. Työ, jossa ei olisi tarvetta käsitellä rokotustietoja, voisi olla lähinnä sellainen, että työskentelee yksin metsässä työkoneen kanssa, Lahti-Leeve katsoo.
EK:sta huomautetaan, että lakimuutos toisi työnantajalle myös velvollisuuksia, sillä oikeus rokotustietojen käsittelyyn ei olisi automaattinen.
– Työnantajan pitäisi myös määritellä, kuka tietoja saa käsitellä. Niitä tulisi käsitellä työpaikalla samalla tavalla kuin esimerkiksi sairauspoissaolo- ja diagnositietoja, Lahti-Leeve sanoo.
SAK:n Huovila painottaa, että rokotustietojen kerääminen olisi sallittua vain välttämättömissä tilanteissa.
Hänen mukaansa päätöksen pitäisi olla linjassa myös kulloisenkin koronaan liittyvän viranomaisohjeistuksen kanssa.
– Luultavasti työpaikoissa, joissa on paljon ihmiskontakteja, turvavälejä ei voida ylläpitää tai maskia ei voida käyttää koko ajan, rokotietoja voisi olla mahdollista kysyä.
* Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 9. maaliskuuta 2022 kello 23:een saakka.
*** Lisää aiheesta:**
THL: Sairaalahoidossa edelleen paljon koronapotilaita, epidemian tilanne epävarma
THL:n Mika Salminen: Koronatilanne on menossa parempaan päin ja normaali elämä on jo hyvin lähellä
Hoitajan koronarokotuksia miettii myös hänen asiakkaansa: "En ole rohjennut kysyä, mutta olen siinä käsityksessä, että heillä kyllä on"