Koostimme tähän juttuun kolme viime yön ja varhaisaamun keskeistä tapahtumaa liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa.

Mariupol piiritetty, Herson Venäjän joukoille

Venäjä on jatkanut hyökkäystä Ukrainaan eri puolilla maata.

Yöllä kerrottiin muun muassa, että Ukrainan armeijan mukaan ilmavoimien laskuvarjojoukkoja on laskeutunut Harkovaan Itä-Ukrainassa. Armeija kertoi, että kaupungissa käydään taisteluja.

Harkovan keskusaukio oli myös eilen tiistaina Venäjän armeijan raskaan tulituksen kohteena.

Britannian yleisradioyhtiö BBC puolestaan raportoi, että Venäjän joukkojen kerrotaan saaneen haltuunsa Etelä-Ukrainassa sijaitsevan Hersonin kaupungin.

Paikallinen valtuustonjäsen kertoi BBC:lle, että 200 ihmistä on kuollut. Hänen mukaansa moni uhreista on siviilejä.

Useat lähteet kertovat brittilehti The Guardianin mukaan, että venäläisjoukot ovat piirittäneet eteläisessä Ukrainassa sijaitsevan Mariupolin kaupungin. Myös Britannian puolustusministeriö kertoi aiemmin uskovansa, että kaupunki on piiritetty.

Mariupolissa on käyty rajuja taisteluita siitä lähtien, kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan.

Tiistai-iltana Ukrainan edustaja kertoi, että Venäjän risteilyohjus osui asuintaloihin Žytomyrin kaupungissa Ukrainan pohjoisosissa. Ainakin neljä ihmistä kuoli.

Presidentti Biden varoitti Putinia: Vapaus voittaa tyrannian

Venäjän hyökkäys Ukrainaan hallitsi Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ensimmäisen kansakunnan tila -puheen alkua.

Bidenin mukaan vapaus tulee aina voittamaan tyrannian ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tulee maksamaan sodasta korkean hinnan.

Biden kutsui Putinia diktaattoriksi ja sanoi, että Yhdysvallat tulee takavarikoimaan venäläismiljardöörien yksityiskoneita ja luksusjahteja.

Biden myös lupasi vaikuttavia pakotteita, jotka iskisivät Venäjän talouteen.

Moskovan pörssi pysyy kiinni tänäänkin

Venäjän keskuspankki kertoo, että Moskovan pörssi ei aukea tänään.

Pörssi on ollut kiinni maanantaista lähtien, sillä ruplan arvon heilahtelun pelätään johtavan paniikkiin osakemarkkinoilla.

Keskuspankki kuitenkin kertoi, että se aikoo sallia "osan toiminnasta" ensimmäistä kertaa tällä viikolla.

Lue tästä tuoreimmat uutiset Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.