KPO:n myynti ja liikevaihto kasvoivat kumpikin viime vuonna useilla kymmenillä miljoonilla edellisvuotisesta, myynti runsaat 80 miljoonaa euroa eli 9,5 prosenttia.
Myynti oli viime vuonna runsaat 930 miljoonaa ja edellisvuonna runsaat 850. Liikevaihto taas oli vuonna 2021 liki 760 miljoonaa ja edellisvuonna runsaat 690 miljoonaa.
Vuoden 2021 myynnistä melkein 60 prosenttia syntyi päivittäistavarakaupasta, vajaa viidennes polttonestekaupasta.
KPO:n mukaan market-toimialan myyntiä vauhditti koronapandemia. Sama pandemia taas haittasi vielä matkailu- ja ravitsemusalaa, vaikka kasvua edellisvuotiseen oli jo havaittavissa. Autokauppa kasvoi myös selvästi edellisvuotisesta.
Yhtiölle kertyi viime vuonna yli 33 miljoonaa euroa ylijäämää. Se maksaakin asiakasomistajille palautusta 8 miljoonan verran.
KPO investoi vuonna 2021 vajaalla 50 miljoonalla eurolla. Suurin investointi oli Vaasan Liisanlehdon Prismakeskus. Se avataan tänä vuonna.
Osuuskauppa teki viime vuonna pohjalaismaakunnista hankintoja runsaan 110 miljoonan euron arvosta 2400 yritys- ja yhteistyökumppanilta. Toimitusjohtaja Kim Biskopin mukaan summa on noin kuudesosa kaikista hankinnoista.
Uudet toimenkuvat koronan vuoksi
Toimitusjohtaja Biskop kertoo ylpeänä, että vaikka korona hiljensi erityisesti majoitus- ja ravitsemusalan sekä hetkeksi myös autokauppaa ja ABC-liiketoimintaa, yhtiö ei ole korona-aikana lomauttanut työntekijöitään. Tosin majoitus- ja ravitsemusalakaan ei ole hiljentynyt KPO:ssa täysin, sillä hotellit on pidetty koko ajan auki.
KPO käynnisti kahdet yt-neuvottelut vuonna 2020, mutta ne eivät johtaneet lomautuksiin, vaan toimenkuvan muutoksiin. Marketeissa tarvittiin lisäkäsiä, joita siirtyi niihin majoitus- ja ravitsemuspuolelta.
– Satoja majoitus- ja ravitsemusalalla työskenteleviä koulutettiin market-toimialan töihin. Muutama lomautettiin heidän omasta tahdostaan. Autokaupan puoleltakin joitakuita työskenteli hetken aikaa kaupassa, mutta autokauppa toipui itse asiassa aika nopeasti, summaa Biskop.
KPO työllisti vuonna 2021 noin 1200 kesätyöntekijää. Sen henkilöstömäärä oli 2021 lopussa runsaat 1750.
Boliden Kokkola yritysten ylivoimainen veronmaksaja Keski-Pohjanmaalla: yhteisöverot viime vuonna yli 19 miljoonaa
Osuuskauppa KPO aloittaa yt-neuvottelut myös ABC-myymälöissä
Majoitus- ja ravitsemusala sekä autokauppa hiljenivät koronaviruksen vuoksi – KPO aloittaa yt-neuvottelut