Riihimäki on päättänyt, että suurin osa koronarajoituksista poistuu torstaista 24.2 alkaen. Rajoitusten poistuminen koskee liikuntaa ja erilaisia kokoontumisia. Myös Riihimäen uimahallilla palataan torstaina normaaleihin käytäntöihin eli asiakasmäärää ei enää rajoiteta.
Ainoastaan maskisuositus jää voimaan. Maskisuositusta jatketaan maaliskuun loppuun asti ja se koskee kaikkia yli 12-vuotiaita. Riihimäen kaupungin etätyösuositus on puolestaan voimassa 28.2. asti.
Vaikka rajoituksia lievennetäänkin tuntuvasti, on edelleen suositeltavaa noudattaa koronan turvaohjeita eli huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja käyttää maskia paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Lisäksi kannattaa pitää myös turvavälejä aina silloin, kun se on mahdollista.
Sairaana tai oireisena on syytä pysyä kotona ja omaeristykseen ja -karanteeniin liittyviä ohjeita on hyvä noudattaa jatkossakin, muistutetaan kaupungin tiedotteessa.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.