Yhdysvaltain presidentti Joe Biden julkaisi Venäjän sotaoperaation käynnistyttyä tiedotteen, jossa hän tuomitsi sotatoimet.
Presidentti Biden sanoo, että Yhdysvallat tulee liittolaisineen vastaaman Venäjän toimiin yhtenäisesti ja päättäväisesti.
Venäjä on yksin vastuussa ihmisten kuolemista ja kärsimyksestä, hän totesi.
Bidenin mukaan Yhdysvallat ja sen liittolaiset määräävät raskaita pakotteita Venäjää vastaan. Ukrainalle Biden lupaa puolestaan tukea ja apua. Bidenin on myös määrä keskustella pian G7-maiden johtajien kanssa.
Biden aikoo pitää myöhemmin tänään puheen, jossa kertoo Venäjälle hyökkäyksestä koituvista seurauksista.
EU-johtajat tuomitsevat Venäjän hyökkäyksen
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg toteaa, että Venäjä rikkoo hyökkäyksellä kansainvälistä oikeutta. Nato-maat aikovat kokoontua keskustellakseen Venäjän hyökkäyksen seurauksista.
YK:n pääsihteeri António Guterres vaatii Venäjää vetämään heti joukkonsa Ukrainasta. Guterresin mukaan tämä on hänen toimikautensa surullisin hetki.
– Presidentti Putin, ihmisyyden nimissä tuo joukkosi takaisin Venäjälle, Guterres toivoo.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel tuomitsevat Venäjän perusteettoman hyökkäyksen Ukrainaa vastaan.
Johtajat vakuuttavat samansisältöisissä tviiteissään, että he asettavat Venäjän vastuuseen.
EU-johtajat neuvottelevat tänään Venäjään kohdistuvista lisäpakotteista, EU kertoo tiedotteessa.
Scholz: "Synkkä päivä Euroopalle"
Venäjän hyökkäyksen ovat tuominneet myös muun muassa Saksa, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat.
Saksan liittokansleri Olaf Scholzin mukaan Venäjän sotilasoperaatio Ukrainassa rikkoo räikeästi kansainvälistä oikeutta.
– Tämä on järkyttävä päivä Ukrainalle ja synkkä päivä Euroopalle, Scholz sanoo tiedotteessa.
Britannian pääministeri Boris Johnsonin mukaan Venäjän presidentti Putin on valinnut verenvuodatuksen ja tuhon tien aloittamalla provosoimattoman hyökkäyksen.
Sekä Scholz että Johnson kertovat puhuneensa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.
Kuten useat muut länsimaiden johtajat, myös presidentti Emmanuel Macron on tuominnut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Macron kertoo, että Ranska työskentelee liittolaistensa kanssa sen eteen, jotta sota Ukrainaa vastaan loppuu.
Ukrainan naapurimaa Unkari kuvaa sotaa "pahimmaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi".
– Suurlähetystömme Kiovassa toimii ja on valmiudessa auttamaan unkrarilaisia, jotka ovat Ukrainassa tällä hetkellä, Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarto kirjoittaa virallisella Facebook-sivullaan.
Myls Turkki on osoittanut julkisesti tuomitsevansa Venäjän toimet. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mukaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan on "raskas isku alueelliselle rauhalle ja vakaudelle".
Kiina on puolestaan ollut toistaiseksi vaitonainen kommenteissaan. Kiinan Kiovan-suurlähetystön mukaan tilanne Ukrainassa on muuttunut nopeasti huonommaksi ja turvallisuusriskit ovat kasvaneet.
Artikkeli päivittyy.
Lue myös:
Ylen päivittyvä seuranta Ukrainan tilanteesta