Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella vielä voimassa olevat koronarajoitukset päättyvät viimeistään maanantaina 28.2.
Käytännössä maaliskuun alusta saa taas vapaasti kokoontua, käydä pubeissa ja ravintoloissa tai esimerkiksi konserteissa.
Vaasan sairaanhoitopiirissä kokoontumisrajoitukset eivät ole enää voimassa. Keski-Pohjanmaalla kokoontumisrajoitukset päättyvät perjantaina ja Etelä-Pohjanmaalla maanantaina. Siihen saakka yleisötilaisuuksia voidaan järjestää, jos kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat ja niistä on käytössä on enintään 75 prosenttia.
Tilojen terveysturvallista käyttöä koskevat rajoitukset ovat voimassa vielä maanantaihin saakka Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.
Aluehallintovirasto kuitenkin huomautta ettei epidemia ole ohi. Nyt korostuu toimijan vastuu järjestää tapahtumia ja toimintaa terveysturvallisesti, sekä kansalaisten vastuu hygieniaohjeiden noudattamisesta ja eristäytymisestä todetun koronatartunnan jälkeen.
Terveysturvallisuudesta muistutetaan kaikissa kokoontumisissa myös hiihtolomalla.
Koronaa esiintyy edelleen runsaasti koko maassa, ja epidemiaan liittyvä hoidon tarve jatkuu useilla alueilla korkeana. Aluehallintovirasto peräänkuuluttaa malttia jotta paluu normaaliin arkeen toteutuisi mahdollisimman pian.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto seuraa edelleen epidemiatilanteen kehittymistä yhteistyössä alueellisten koronatyöryhmien kanssa ja varautuu tarvittaessa toimenpiteisiin terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.
Tartuntatautilain 58 c pykälän mukaiset yleiset hygieniavaatimukset ovat edelleen voimassa koko maassa suoraan lain nojalla ilman erillistä viranomaispäätöstä.
Korjaus 24.2. klo 10:52 Lause "Käytännössä nyt saa taas vapaasti kokoontua, käydä pubeissa ja ravintoloissa tai esimerkiksi konserteissa." muotoon "Käytännössä maaliskuun alusta saa taas vapaasti kokoontua, käydä pubeissa ja ravintoloissa tai esimerkiksi konserteissa."
Korjaus. 24.2. 11.34 Etelä-Pohjanmaan rajoitukset päättyvät maanantaina.