"Jos ei nyt kohta tuu, niin meen nuolemaan ostoskärryjen kahvoja."
Läppä tai ei, Ylen saamien tietojen mukaan kokkolalaisabiturientin heiton taustalla on totuuspohjaa.
Kukaan ei lähde nuolemaan yleisiä pintoja, mutta osa nuorista miettii tosissaan haluavansa sairastaa koronan nyt pois alta, etteivät maaliskuun puolivälissä alkavat ylioppilaskirjoitukset vaarannu mahdollisen tartunnan takia.
Yle on taustahaastatteluissa kuullut nuorten pohdintoja. Kukaan koronaa "metsästävistä" ei kuitenkaan suostu esiin nimellään ja kasvoillaan. Perusteena on se, että nuoret uskovat leimautuvansa vastuuttomiksi tulella leikkijöiksi, vaikka haluavat turvata ylioppilaskirjoituksensa. Muita ei haluta sairastuttaa.
”Ollaan jo päätetty, että jos saadaan korona, mennään kaikki sairastamaan kaverin yksiöön, ettei tartuteta kotiväkeä”
Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkoselle koronanmetsästys on ilmiönä tuttu, vaikka omassa työssään hän ei olekaan siihen törmännyt. Vastaavaa tartunnanhakua on toteutettu aiemmin esimerkiksi vesirokkobileissä.
Rahkonen ymmärtää teorian tasolla toivetta sairastaa korona niin, ettei sairastaminen sotke asioita, jotka ovat vahvasti aikasidonnaisia – kuten ylioppilaskirjoituksia. Hän ei silti kannusta tartunnan metsästämiseen.
– Aina kun haetaan tarttuvaa tautia, leikitään riskillä – eikä ihan vähänkään. Kyse on virustaudista, johon ei ole spesifiä hoitoa, ja on arpapeliä, millainen kortti kohdalle sattuu, sanoo Rahkonen.
Erityistä riskipeliä tartunta on rokottamattomilla, mutta myös nuori ja perusterve rokotettu voi saada toivomaansa vakavamman taudin, joutua jopa sairaalaan tai kärsiä long covid -oireista pitkään.
– Onko valmis senkin riskin ottamaan? kysyy Rahkonen.
Moraalinen puoli tulee siinä, että tartunnan voi viedä eteenpäin niillekin, jotka eivät sitä halua.
Tartuntoja liikkeellä muutenkin
Todennäköisyys tartunnan saamiseen on koko maassa yrittämättäkin suuri. Kokkolassa jokaisen abiturientin kaveripiirissä on koronapositiivisia.
Ryppäitä on lähtenyt syntymään esimerkiksi penkkareiden ja Wanhojen tanssien yksityisillä jatkoilla eli kokkolalaisnuorten perinteisellä mökkeilyviikonlopulla.
Yksi koronaan sairastuneista abeista on Olivia Leimu:
Abiturientti Riia Pulkkinen haluaa itse välttää viimeiseen asti tartuntaa, ja aikoo esimerkiksi eristäytyä lukuloman kahdeksi viimeiseksi viikoksi. Hän kuitenkin ymmärtää myös "korona tulee kuitenkin, niin tulisi sitten nyt" -pointin.
Tartunta vei takaisin töihin, väliaikaisesti
Ilmajokelaiselle Katriina Muilulle koronakahvit ovat tuttu ilmiö. Joku laittaa viestiä, että perheessä on korona ja kysyy, kuka haluaa tulla käymään.
Muilukin on kyläillyt tartunnan toiveissa. Syy on selkeä: hän on halunnut voida tehdä työtään hoitajana, mutta päätyi rokottamattomana palkattomalle pakkolomalle helmikuun alussa.
Tartunnan hankkiminen onkin puhuttanut sen jälkeen, kun sote-työntekijöiden niin sanottu pakkorokotelaki tuli voimaan. Sairastettu tauti on monelle paluulippu alan töihin.
– Kyllä meitä on, joilla ei ole rokotetta ja jotka haluavat taudin nyt sairastaa. Jonkinlainen villitys tuli tammi-helmikuussa, mutta se on jo lientynyt vähän, sanoo Muilu.
Kyläreissuilta korona ei Muiluun kuitenkaan tarttunut, vaan tuli lopulta tyttäreltä.
Nyt Muilu kelpaa taas töihin, ja pitkiä päiviä hän nyt tekeekin. Suojan katsotaan kestävän kuusi kuukautta.
– Puoli vuotta saat tehdä töitä. Tuntuu hyvältä, mutta entäs sitten? Sama tilanne edessä, sanoo Muilu.
Muilu ei ole ottanut koronarokotteita, koska on huolissaan niiden haittavaikutuksista. Hän myös uskoo viruksen käyvän läpi kaikki jossain vaiheessa. Kokemus omasta koskemattomuussuojasta ja itsemääräämisoikeudesta on vain vahvistunut epidemian aikana.
Muilun määräaikainen työsuhde päättyy maaliskuun lopussa, ja silloin loppuu myös 23-vuotinen ura hoitoalalla. Uusi ura löytyy todennäköisesti kuljetusalalta.
Päätös lähteä syntyi samaa tahtia sote-henkilöstön pakkorokotelain kanssa.
– Minun mittakuppini on täysi. Olen kipuillut asian läpi ja valmis siirtymään elämässä eteenpäin.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 1.3. kello 23:een saakka.