Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote ottaa käyttöön uuden koronavirusrokotteen maaliskuussa.
Uudella rokotteella voidaan rokottaa niitä, jotka eivät voi tai halua ottaa mRNA-rokotteita.
Nuvaxovid-niminen koronarokote on proteiiniadjuvanttirokote, eli se on valmistettu mRNA-rokotteita perinteisemmällä teknologialla.
Rokote itsessään sisältää piikkiproteiinia. mRNA-rokotteilla sen sijaan proteiinin valmistamisen koodi sisältyy rokotteeseen ja ihmisen elimistö itse tuottaa sitä.
Rokotusmäärät ovat vähentyneet Etelä-Karjalassa viime viikkojen aikana. Suuri osa alueen väestöstä on jo saanut ainakin kaksi koronarokotusta, ja monet ovat tämän lisäksi sairastaneet koronataudin.
Koronarokotuksia voi yhä käydä ottamassa ilman ajanvarausta kauppakeskus Iso-Kristiinan rokotuspisteellä Lappeenrannassa ja Tori Gallerian rokotuspisteellä Imatralla. Tämän lisäksi Armilan terveysasemalla järjestetään kaikille viisi vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille alueen asukkaille rokotusmahdollisuus ensi sunnuntaina 27. helmikuuta kello 9-14.30.