Pohjanmaan koronatilanne jatkuu edellisviikkojen kaltaisena. Sairaalahoidon tarve vaihtelee päivittäin, mutta on ollut viimeisten päivien aikana kasvussa.
Sairaalahoitossa olevien määrä Pohjanmaalla on 31, joista perusterveydenhuollon sairaalaosastoilla 13 ja keskussairaalan hoito-asastoilla 18. Koronavirukseen on kuollut epidemian aikana Pohjanmaan hyvinvointialueella 31 ihmistä.
Virusta on liikkeellä runsaasti, joten riski saada tartunta on koronakoordinaatioryhmän mukaan kaikissa kohtaamisissa. Ilmaantuvuus on 100 000 henkeä kohden alueella 2411. Positiivisten näytteiden osuus otetuista virallisista näytteistä on lähes 60 prosenttia.
Yleinen etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa
Valtakunnallisen linjauksen mukaisesti yleinen etätyösuositus päättyy myös Pohjanmaalla helmikuun lopussa.
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kullakin työpaikalla arvioidaan mahdollisuudet hallittuun paluuseen työpaikoille, hyvien etätyökäytäntöjen edistämiseen ja joustavaan etä- ja lähityön yhdistämiseen.
– Kahden koronavuoden aikana suomalaiset työantajat ja työntekijät ovat tottuneet etätöihin ja etätöiden suosio ja yhdistäminen lähitöihin varmasti säilyy, vaikka suositus poistuu, sanoo Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.
Jotta työskentely olisi jatkossakin mahdollisimman terveysturvallista, tulee työpaikoilla jatkossakin noudattaa hygienia- ja suojautumistoimenpiteitä sekä edistää muita työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
Kasvomaskin käyttöä suositellaan edelleen
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kasvomaskia käytetään kaikissa julkisissa sisätiloissa, joukkoliikenteessä sekä paikoissa, joissa ei voida ylläpitää turvallista etäisyyttä muihin ihmisiin.
Suositus koskee kaikkia 12-vuotiaista alkaen, sekä rokotettuja että rokottamattomia.
– Kun suurimmasta osasta rajoituksia on luovuttu, on tärkeää suojautua kaikissa niissä tilanteissa, joissa kohtaamme muita ihmisiä, sanoo Marina Kinnunen.
Suositus käyttää kasvomaskia kaikissa julkisissa tiloissa, joukkoliikenteessä sekä paikoissa, joissa ei voida ylläpitää turvallista etäisyyttä muihin ihmisiin on voimassa 31.3. 2022 saakka.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.