Osuuskauppa Suur-Savo kertoo toipuneensa pahimmasta korona-ajasta.
Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin myynti rikkoi vuonna 2021 puolen miljardin rajan ja oli 520,8 miljoonaa euroa. Konsernin tulos oli 9,2 miljoonaa euroa.
Kaikki toimialat kasvattivat myyntiään, mutta toimialoista suhteellisesti eniten kasvua oli autokaupassa.
Autokaupan kasvua selitetään pääosin Vantaalle viime huhtikuussa avatulla autokaupan uudella toimipisteellä sekä Savonlinnan Mertalan autokaupparakennuksen avaamisella.
Osuuskauppa Suur-Savon myynnin arvioidaan säilyvän nykyisellä tasolla vuonna 2022 ja investoinnit palveluverkkoon tulevat olemaan noin 16 miljoonaa euroa.
Esimerkiksi useita S-marketeja ja Sale-myymälöitä peruskorjataan. Myös Mikkelin uuden Prisman rakentamiseen liittyvien kaava- ja rakentamislupa-asioiden valmistelua jatketaan siten, että rakentamaan päästäisiin vuoden 2023 aikana.