Britannian kuningatar Elisabet II on saanut koronatartunnan, kertoo Britannian hovi.

Hovin mukaan Elisabetilla on lieviä, flunssankaltaisia oireita. Hänen odotetaan hoitavan kevyitä työtehtäviä Windsorin linnassa alkavalla viikollakin.

Hovin mukaan kuningattaren vointia kuitenkin seurataan, ja Elisabetin kerrotaan noudattavan kaikkia voimassa olevia koronaohjeita.

Hovi kertoi kuningattaren saaneen ensimmäisen koronarokotuksen tammikuussa 2021 ja toisen huhtikuussa 2021.

Tapasi koronatartunnan saaneen Charlesin

Myös Elisabetin kruununperijällä, prinssi Charlesilla ja tämän puolisolla, Cornwallin herttuatar Camillalla todettiin koronavirustartunta aiemmin tässä kuussa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n tietojen mukaan kuningatar oli tavannut Charlesin muutama päivä aiemmin.

Elisabet on viime kuukausina vähentänyt julkisia esiintymisiä. Lokakuun lopulla 2021 Elisabet joutui viettämään yön sairaalassa. Sairaalakäynnin syytä ei kerrottu julkisuuteen.

95-vuotiaalla Elisabetilla tuli kaksi viikkoa sitten 70 vuotta täyteen kuningattarena. Hän on Britannian pitkäaikaisin hallitsija.

Lähteet: Reuters, AFP

Juttua korjattu 20.2. kello 16.43: Elisabetilla tuli 70 vuotta täyteen kuningattarena kaksi viikkoa sitten, ei viikko sitten, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Lue lisää:

Platinakuningatar – Elisabet II saavuttaa sunnuntaina historiallisen merkkipaalun, kun hän on istunut valtaistuimella 70 vuotta

Kuningatar Elisabet haluaa miniälleen Camillalle aikanaan kuningattaren tittelin

70 vuotta vallassa ollut kuningatar Elisabet saa seuraa: Kuningashuoneiden tasa-arvoistuminen on tuomassa Euroopan valtaistuimille useita naisia