Äänekosken terveyskeskussairaalaan on asetettu vierailukielto ja potilassulku maanantaihin asti. Syynä ovat runsaat hoitajien ja potilaiden sairastumiset.
Sairastumiset johtuvat korona- ja noroviruksesta.
– Runsaat sairastumiset aiheuttavat paljon toiminnallisia haasteita. Potilaita on jouduttu ohjaamaan naapurikuntien vuodeosastoille ja Keski-Suomen keskussairaalaan, kertoo ylilääkäri Keijo Lukkarinen tiedotteessa.
Tällä viikolla myös Äänekoskella on päätetty luopua koronaan sairastuneen eristyspäätöksien laatimisesta.
Jyväskylässä koronaa on liikkeellä paljon, mutta toimintoja ei terveydenhuollossa ole jouduttu sulkemaan, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.
Kouluissa ja päiväkodeissa on paljon sairastuneita työntekijöitä
Jyväskylän päiväkodeissa ja perusopetuksen kouluissa on paljon opettajien sairastumisia.
– Koronatartuntoja on laajasti sekä lapsilla että työntekijöillä. Päiväkodeilla on osin varahenkilöitä, jotka pystyvät tulemaan sairastuneen työntekijän tilalle, kertoo varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Tarja Ahlqvist Jyväskylän kaupungilta.
Ahlqvistin mukaan noin kymmenessä tilanteessa on lapsiryhmiä on jouduttu sulkemaan päiväkodeissa henkilöstötilanteen vuoksi. Huoltajat saavat maksuhyvityksen asiakasmaksusta, jos he pystyvät hoitamaan lapsen itse, sanoo Ahlqvist.
Myös jyväskyläläissä kouluissa on paljon koronatautiin sairastuneita oppilaita ja opettajia.
– Töissä olevat koulujen rehtorit, opettajat ja ohjaajat toimivat poissaolevien opettajien sijaisina. Sijaisia kouluihin on saatu vaihtelevalla menestyksellä, kertoo perusopetuksen palvelujohtaja Sami Lahti Jyväskylän sivistyspalveluista.
Lahden mukaan kouluilla on jouduttu tekemään ratkaisuja koulutyön toimintojen jatkumisen turvaamiseksi.
– Henkilökuntaa ei välttämättä ole riittänyt esimerkiksi uimahallikäynneille ja niitä on jouduttu siirtämään toiseen ajankohtaan, sanoo Lahti.
Lahden mukaan koulujen henkilökunta on kieltämättä kovilla ja arjessa joudutaan venymään moneen.
– Erittäin suuri kiitos arjen sujumisen turvaamisesta kuuluu koulujemme henkilökunnalle, sanoo Lahti.
Lahden mukaan joissakin kouluissa sijaisten rekrytoinnissa ei ole ollut ongelmia, kun taas toisella koululla on saattanut olla paljon haasteita sijaisten löytämisessä.