Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tehdyt synnytyksen tukihenkilöiden rajoitukset eivät ole olleet perusteltuja, linjaa oikeusasiamies.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on rajoittanut toisen vanhemman tai tukihenkilöiden läsnäoloa synnytyksissä vuoden 2020 huhtikuusta lähtien. Tukihenkilöiden läsnäolo evättiin synnytyksen käynnistysvaiheessa ja keisarileikkauksissa, sekä lapsivuodeosastolla synnytyksen jälkeen.
Myös neuvolakäyntejä ja raskauden aikaisia tutkimuskäyntejä rajoitettiin toisen vanhemman ja tukihenkilöiden osalta.
Oikeusasiamiehen mukaan rajoituksille ei ollut lainsäädännöllistä perustetta. Myöskään yksilökohtaista harkintaa ei tehty. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Oikeusasiamies on saanut asiasta 33 kantelua, joista ensimmäisen 6. huhtikuuta 2020. Kanteluiden mukaan läsnäolorajoitukset aiheuttivat äideille turhaa kärsimystä, loukkasivat lasten oikeuksia ja eväsivät toiselta vanhemmalta unohtumattoman kokemuksen.
Oikeusasiamies on lähettänyt linjauksensa sairaanhoitopiireille, mutta ei kokenut tarvetta jatkotoimenpiteisiin. Tätä perusteltiin korona-ajan poikkeuksellisilla olosuhteilla ja puuttellisella lainsäädännöllä. HUS myös arvioi toimintaansa uudelleen pandemian edetessä.
Oikeusasiamies lähetti linjauksen myös sosiaali- ja terveysministeriölle lainsäädännön muutosten valmistelua varten.
HUS perusteli rajoituksia tartuntariskillä
HUS perusteli läsnäolon rajoituksia äitien, vastasyntyneiden ja henkilökunnan suojelulla. Pandemian alkuvaiheessa oli HUSin mukaan useita tilanteita, jossa koronaan sairastunut tai altistunut tukihenkilö tuli sairaalaan ohjeista huolimatta.
HUS vetosi myös siihen, että synnytyssairaaloiden henkilökunta on saatava pysymään terveenä. Esimerkkeinä annettiin Euroopan ja Yhdysvaltojen synnytyssairaaloiden henkilöstövajaukset ja sen seuraukset.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 18.2.2022 kello 23 saakka.
Lue myös:
Synnyttäjän puoliso ei enää pääse katsomaan vauvaansa osastolle – Uudet tiukat säännöt astuvat voimaan maanantaina
Suuri osa synnyttäjistä ymmärtää rajoitusten tarpeen, vaikka isä tai tukihenkilö ei pääsekään mukaan vuodeosastolle
Synnytysosastoilla lievennetään koronarajoituksia – puolisot pääsevät sairaalaan myös synnytyksen jälkeen