Perussuomalaisten Jussi Halla-aho on valittu odotetusti ulkoasianvaliokunnan johtoon. Erikoista on se, että tämä tapahtui suljetun lippuäänestyksen jälkeen ja osa jäsenistä äänesti tyhjää.

Halla-aho sai vaalissa 11 ääntä eli tarvittavan enemmistön. Kuusi ulkoasiainvaliokunnan jäsentä jätti tyhjän äänestyslipun, mitä voi pitää protestina hänen valinnalleen.

– Ei minun oikeastaan kannata lähteä tulkitsemaan muiden ihmisten käyttäytymistä. Jäsenet voivat halutessaan itse kommentoida asiaa. Olen tottunut vuosien saatossa kaikenlaiseen eikä tämä järkytä mielenrauhaani, Halla-aho totesi kokouksen jälkeen.

Pidättekö käytöstä epäluottamuslauseena?

– Tätäkin kannattaa kysyä valiokunnan jäseniltä. Mikä minä olen spekuloimaan muiden ihmisten motiiveja ja ajatuksia. Valiokunnan johtaminen ei ainakaan tänään vaikuttanut erityisen hankalalta.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus on sovittu puolueiden paikkajaossa perussuomalaisille.

Umpilipuin toimitetussa vaalissa valiokunta valitsi eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti puheenjohtajan keskuudestaan. Vaalissa valituksi tulee se valiokunnan jäsen, joka saa enemmän kuin puolet annetuista hyväksytyistä äänistä.

RKP:n Biaudet: Ilmaisin näkemykseni valinnasta

Ulkoasiainvalokunnan jäsen Eva Biaudet (r.) kertoo ehdottaneensa suljettua äänestystä puheenjohtajasta. Biaudetin mielestä Halla-aho herättää henkilönä monissa ihmisissä kysymyksen: Onko hän sovelias valiokunnan johtoon?

– On tärkeää, että äänestyksen kautta voi ilmaista näkemyksensä. Tämä ei ole ihan tavatonta, joskus aiemmin on äänestetty aina puheenjohtajasta.

Miksi ette äänestäneet vastaan vaan tyhjää?

– Jotta jollain muulla äänestämistavalla olisi ollut merkitystä, olisi pitänyt löytää yhteinen päätös, millä tavoin halutaan tehdä toisin. Oli tärkeää, ettei tarvitse ainakaan myötävaikuttaa tähän ratkaisuun ja sen voi näin osoittaa. Henkilökohtaisesti koin tämän erityisen vaikeaksi, Biaudet kertoo.

Biaudet viittaa Halla-ahon kymmenen vuoden takaiseen tuomioon uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

– Jos käymme tapaamassa vaikka Norjan ulkoasiainvaliokuntaa. Varmasti se herättää heissä erilaisia mielikuvia, jos meidän puheenjohtaja on tuomittu vihapuheesta ja toivonut, että poliittiset vastustajat tulevat raiskatuiksi. Mielestäni tämä antaa erikoisen kuvan Suomesta.

Valiokunnan edellinen puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) erosi tehtävästä viime viikolla varomattoman Ukrainan Nato-jäsenyyttä koskevan twiitin jälkeen.

Perussuomalaiset nostivat Jussi Halla-ahon uudeksi puheenjohtajaksi.

Halla-aho johti vuosina 2011–2012 hallintovaliokuntaa. Halla-aho joutui eroamaan sen jälkeen, kun korkein oikeus tuomitsi hänet sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Ulkoasiainvaliokunta keskustelee tänään muun muassa Ukrainan tilanteesta ja tulevien EU-kokousten asialistasta. Kokouksessa kuullaan ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) ja pääministeri Sanna Marinia (sd.).

Päivitetty kello 14 Halla-ahon ja kello 16 Biaudetin kommentit kokouksen jälkeen.

Lue lisää:

Haavisto Ukrainasta: Jokainen päivä ilman hyökkäystä on voitto diplomatialle – Marin: Venäjän vetäytymispuheiden pitäisi johtaa myös tekoihin

Halla-ahon mukaan Venäjä siirtää maalitolppia ja luo konflikteja Krimin miehityksen "puskuriksi"

Perussuomalaiset nosti Jussi Halla-ahon ulkoasiainvaliokunnan johtoon – Halla-aho aseviennistä Ukrainaan: "Keskustelua syytä käydä"

Analyysi: Niikon kautta ulkoasiainvaliokunnassa leimasi vuotojen pelko – Halla-ahon linja Venäjää kohtaan näyttää jyrkältä

Ulkoasiainvaliokunnan johdosta eronnut Mika Niikko: "Tämä oli henkilökohtainen päätös, kukaan ei kehottanut jättämään tehtävää"