Arvion mukaan pitkittyneitä koronaoireita on noin 30 prosentilla tautiin sairastuneista. Alustavien tutkimusten mukaan tapausmäärät ovat kuitenkin voineet puolittua rokotusten myötä. Tästä on näkyvissä viitteitä pitkäaikaisten koronaoireiden kuntouttamiseen keskittyvällä HUSin koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikalla. Toivoa herättää myös se, että hankalistakin pitkittyneistä oireista voi parantua. Kysyimme HUSin long covid -klinikan ylilääkäriltä Helena Liiralta miten long covidista toivutaan.
Mitä tarkoitetaan long covidilla? Missä vaiheessa puhutaan pitkittyneistä oireista ja tehdään diagnoosi?
– Määritelmä vielä hakee itseään. WHO määritteli viime syksynä, että oireiden pitäisi olla kolme kuukautta tästä akuutista sairastumisesta ja oireiden tulisi olla kestänyt kaksi kuukautta.
Milloin oireita aletaan kutsua pitkittyneiksi ja mitkä ovat tyypilliset long covid -oireet?
– Oireita on uupumus eli väsymys, joka ei parane levolla. Sitten on erilaisia kipuja ja oireita, jotka vaihtavat paikkaa. On hengitysoireita, hengenahdistusta, painon tunnetta rintakehällä. Sitten on hyvin monenlaisia neurologisia oireita, pistelyä, puutumista ja lihasheikkoutta. Hyvin moninaisia oireita. Mielestäni oireet eivät ole tässä ajassa muuttuneet. Se on samanlainen vaihteleva oirekuva ja hyvin erilaisia tilanteita nähdään. Yhteistä on uupumus ja aivosumu, ne ovat lähes kaikilla.
Joko tiedetään mitä ikäryhmää tai sukupuolta long covid oireet koskevat erityisesti?
– Naisia on vähän enemmän kuin miehiä. Tutkimusten mukaan sairastuneista noin 70 prosenttia on naisia ja sellainen kokemus meillä poliklinikallakin on. Poliklinikalla on potilaita nuorista keski-ikäisiin, mutta ikäihmisiä ei jostain syystä potilaissa juurikaan ole.
Miten pitkittyneistä oireista kärsivien long covid -potilaiden määrä on muuttunut klinikalla?
– Nyt näyttää siltä, että meille tulee vähän vähemmän lähetteitä long covid -poliklinikalle. Omikronista emme tosin vielä tiedä.
Arvioiden mukaan 30 prosenttia koronaan sairastuneista kärsii pitkittyneistä oireista. Pitääkö tämä arvio vielä paikkansa?
– Nämä arviot ovat tulleet siinä vaiheessa, kun rokotettuja ei vielä ollut ja kyllä tämä enemmänkin liittyy rokottamattomiin. 30 prosenttia on aika paljon ja se tarkoittaa varmaankin sitä, että potilailla on ollut jotakin oireita. Mutta sitten kun ajatellaan toimintakykyä rajoittavia oireita, ne on kyllä harvinaisempia. Brittiläinen raportti arvioi, että 1–5 prosenttia sairastaisi tällaisia toimintakykyä haittaavia oireita.
Millainen tilanne on Suomessa?
– Tästähän ei suomalaista hyvää kattavaa tutkimustietoa vielä ole, mutta todennäköisesti tilanne meillä on hyvin samankaltainen kuin muuallakin. Perustan toiveikkaan näkökulmani tähän meidän poliklinikkaan, joka on toiminut viime kesäkuusta alkaen. Kesällä meille tuli hyvin vähän lähetteitä. mutta syksyllä tuli pikku ruuhkaakin. Nyt taas lähetteet tuntuvat olevan vähenemään päin.
Jos toimintakykyä rajoittavaa long covidia olisi ihan hirveästi, niin kyllä se näkyisi meilläkin, mutta ei näitä lähetteitä tämän enempää ole tullut. Kuitenkin Suomessa ainakin puoli miljoonaa ihmistä on sairastanut tämän taudin. 10 prosenttia olisi 50 000 ja yksi prosentti olisi 5 000. Kyllä se 5 000 vaikeasti long covid -sairasta tuntuu aika isolta arviolta.
Mikä on tyypillinen paranemisaika pitkäaikaisoireissa?
– Sitä on vaikea sanoa. Voi olla kuukausia, joskus enemmänkin – jopa vuosia. Mutta jopa puolentoista vuoden jälkeen nähdään toipumista.
Millainen hoito tepsii long covid -oireisiin?
– Me olemme HUS-klinikalla kuntoutuslinjassa. Parantavaa lääkettä ei ole, joten ainoa keino on kuntouttaa näitä potilaita. Meillä on moniammatillinen kuntoutustiimi potilaiden tukena ja joskus kuntoutushoidossa on mukana myös lääkehoitoja, kuten kroonisen kivun lääkkeitä ja betasalpaajaa.
Millainen moniammatillinen tiimi kuntoutujia on auttamassa?
– Käytännössä moniammatillinen tiimi tapaa näitä potilaita ja kukin sitten omalta kantiltaan koittaa auttaa heitä. Fysioterapeutti ohjaa fyysistä kuntoutumista, tutkii toimintakykyä ja antaa sitten ohjausta yksilöllisesti. Psykologi tekee neurokognitiivisia testejä, joissa katsotaan onko muistin tai tarkkaavuuden ongelmia ja antaa tukea jaksamiseen. Lääkäri tapaa potilaan ensimmäisenä, vastaa hoidosta ja tietenkin seuraa tätä kuntoutumista. Lääkärit myös antavat lääkehoitoja silloin kun niille on paikkansa.
Millaista toimintaa kuntoutettaville tarjotaan?
– Kuntoutusryhmissä käydään läpi erilaisia asioita tähän toipumiseen liittyen. Sairauteen liittyviä asioita ja kokemuksia matkan varrelta. Siellä pohditaan myös kuntoutumista tukevia asioita. Potilailta tulee palautetta, että ryhmä ja vertaisten tuki on tosi tärkeää.
Mitä hoito tai kuntoutus konkreettisesti on?
– Puhutaan tästä fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä ja myös autonomisen hermoston rauhoittamisesta. Tehdään tällaisia erilaisia rentoutusharjoituksia. Sitten tarjotaan kuntoutujille tietoa. Meidän ammattilaiset pitävät alustuksia ja niistä keskustellaan. Kuntoutujat myös jakavat kokemuksiaan siitä, mikä on heitä auttanut.
Miten hoitomuoto valitaan?
– Hoitoa toteutetaan yksilöllisesti eri hoitolinjoja noudattaen vähän riippuen siitä, minkälaisia oireet ovat. Esimerkiksi sydämentykytyksiä hoidetaan ihan menestyksekkäästi betasalpaajalla, sitten kunnon heikkenemisestä ja väsymyksestä johtuvia oireita hoidetaan hiljalleen kuntouttamalla.
Liikutaanko vai levätäänkö?
Alussa varmaan täytyy levätä enemmän, sillä palautuminen vie näillä potilailla enemmän aikaa. Mutta sitä liikunnallista aktiviteettia pitää lisätä, muuten ei voi kuntoutua. Lähinnä pitää löytää sellainen tapa liikkua, ettei siitä tule lisää oireita. Liikunnan lisäämisessä täytyy olla hyvin varovainen, ja siitä meidän fysioterapeuttimme antaa ohjeita.
Vain pieni osa long covid -oireista kärsivistä pääsee klinikalle potilaaksi. Mistä klinikan ulkopuolelle jäävät potilaat voivat hakea apua?
– Varmasti, jos on vaikeat oireet, pitää hakea apua terveydenhuollosta. Apua saa perusterveydenhuollosta: terveyskeskuksista ja työterveyshuollosta. Jos on hiukan oireita, niin yleensä on auttanut oireisiin yleensä se on rentoutuminen ja sellaisten asioiden tekeminen, jotka vievät huomion pois näistä oireista.
Toivutaanko tästä?
– Kyllä olemme hyvin optimistisia. Jatkuvasti tulee vastaan, että pitkänkin ajan kuluttua on toipumista ja eteenpäin mennään. On tietysti hyvin vaikeita oirekuvia, ja kaikki eivät ole vielä toipuneet, mutta olemme toiveikkaita.
Missä vaiheessa ihmiset eivät enää tule klinikallenne hoitoon?
– Uloskirjauksia tapahtuu kaiken aikaa. Ihmiset ilmoittavat meille, että nyt olo on niin hyvä, ettei tarvitse enää tulla. Sitäkin tapahtuu, että meille on lähetetty potilas ja ei tule edes ensi käyntiä. Potilas ilmoittaakin, että tilanne on lähtenyt korjaantumaan ja ei ole enää tarvetta poliklinikkakäyntiin.
Arvioiden mukaan 30 prosenttia koronaan sairastuneista kärsii pitkittyneistä oireista. Koskeeko arvio sekä rokottamattomia että rokotettuja?
– Nämä arviot ovat tulleet siinä vaiheessa, kun rokotettuja ei vielä ollut ja kyllä tämä enemmänkin liittyy rokottamattomiin. 30 prosenttia on aika paljon ja se tarkoittaa varmaankin sitä, että jotakin oireita on ollut. Mutta kun ajatellaan toimintakykyä rajoittavia oireita, ne ovat kyllä harvinaisempia. Brittiläinen raportti arvioi, että 1-5 prosenttia sairastaisi tällaisia toimintakykyä haittaavia oireita.
Vaikuttaako rokottaminen long covidin esiintymiseen?
– Hyvin todennäköisesti. Kun nähdään lähetteiden väheneminen, ajattelisin että long covidia tulee nyt vähemmän, kun suurin osa väestöstä on rokotettu.
Tiedejulkaisu Naturen artikkelin mukaan alustavan israelilaisitutkimuksen mukaan rokotukset voisivat jopa puolittaa long covid -tapausten määrän**. Mitä käytännössä tarkoittaa, että riski saada pitkäaikaisoireita puolittuu?**
– Jos viime kesän tietoihin verrataan, niin se tarkoittaisi että oireet vähenisivät 30 prosentista 15 prosenttiin kaikista tartunnan saaneista ja nämä vakavat oireet vähenisivät 1–5 prosentista 0,5–2,5 prosenttiin. Kyllä tilanne voi hyvinkin olla noin, mutta arviot on vielä aika hataria.
Entä omikron? Miten se tulee vaikuttamaan long covid -tapausten määrään?
– Siitä me emme vielä tiedä. Long covid alkaa kolme kuukautta akuutista siarastumisesta ja vasta helmikuun loppupuolella ensimmäiset omikroniin sairastuneet voisivat saada long covidin. Kaikkiaan omikron vaikuttaa hieman lievemmältä variantilta. Sitten on tätä rokotuksen antamaa suojaa ja voisi odottaa, että näitä tapauksia tulisi vähemmän. Mutta varmuutta siitä ei ole, sillä tutkimustieto puuttuu.
Auttaako rokottaminen long covidissa oireisiin?
– Siitä meillä ei oikein ole tutkimustietoa. Osa meidän potilaista kertoo, että rokote on helpottanut oireita ja osa taas päinvastoin.
Miltä näyttää long covid -oireisten määrä tällä hetkellä. Mikä on kokonaistilanne Suomessa?
– Meille tulee joitakin kymmeniä uusia potilaita kuukausittain. Suomessa on kuitenkin puoli miljoonaa sairastunutta eli ei tässä mitään hurjaa hätää ole. Lääkäripäivillä olleiden avohoidon slääkärien kertoman mukaan he tapaavat long covid -potilaita aika harvoin, keskimäärin harvemmin kuin kerran kuussa. Eli se ei kuitenkaan terveydenhuollossa näyttäydy minään massiivisena ongelmana.
Mitä tiedetään keväällä 2020 pitkäaikaisiin oireisiin sairastuneista? Onko moni heistä jo parantunut?
– Kaiken kaikkiaan parempaan suuntaan mennään. 2020 keväällä sairastuneiden kohdalla on se ongelma, että useimmat eivät silloin päässeet testeihin. Silloin HUS teki linjauksen, että otamme kuntoutukseen vain ne, jotka on todettu testissä koronapositiivisiksi. Meille on tullut lähetteitä vuonna 2020 keväällä sairastuneista, joilla on testivarmennus. En osaa sanoa kuinka suuri osa potilaista on keväällä sairastuneita, mutta kaiken kaikkiaan näemme pitkän ajan kuluttua, että nämä oireet lievenevät. Eli kyllä tämä hyvä trendi tässä kautta linjan näkyy.
Korjaus 28.2.2022 klo 10.00: Poliklinikan nimi tarkennettu muotoon HUS:in koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikka.